Sanna Marin piti tuskastuneen puheenvuoron koronalinjausten rikkomisesta – "Joudumme hallituksena joka päivä paimentamaan"

5:33
Katso videolta pääministeri Sanna Marinin puheenvuoro eduskunnan kyselytunnilta

Pääministeri Sanna Marin (sd.) piti tänään eduskunnan kyselytunnilla painokkaan puheenvuoron. Marinin mielestä hallituksen poikkeustilanteessa vetämät linjaukset eivät konkretisoidu aivan toivotulla tavalla.

Marinin mukaan hallituksen on tällä hetkellä vaikea valvoa, että yhteiskunnassa noudatetaan kaikkia niitä linjauksia, joita hallitus on koronakriisin aikaan tehnyt.

Yhtenä esimerkkinä pääministeri nosti esiin Kansaneläkelaitos Kelan . 

– Kaikkialla Suomessa hallituksen linjauksia ei ole noudatettu. Yksi esimerkki on Kela, joka on ilmoittanut että pääkaupunkiseudulla toimipisteitä suljettasiin, vaikka kipeästi tarvitaan toimeentuloa, pääministeri sanoi jonkin verran turhautuneen oloisena.

– Hallituksen linja ei ole ollut se, että suljetaan virastoja ja toimipisteitä, jotka ovat kriittisiä. Joudumme hallituksena joka päivä paimentamaan.

Myös koronatestit ja yrittäjien asema herättivät keskustelua

Kyselytunnilla puheenaiheiksi nousivat myös talousahdinkoon joutuneet yrittäjät sekä linjaus koronatestien lisäämisestä Suomessa.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) mukaan ongelmana on, ettei kaikissa sairaanhoitopiireissä ja alueilla hyödynnetä päivittäistä maksimikapasiteettia testauksissa.

Kokoomuksen Petteri Orpo painotti kunnianhimoisempaa otetta asian ratkaisemiseksi.

– Otetaan kunnianhimoisempi ote yhdessä. Yksityisellä sektorilla ja yliopistoissa on käyttämätöntä kapasiteettia. Testataan jokainen sitä tarvitseva.

Myös koronaviruksen vuoksi ahdinkoon joutuneiden yrittäjien huolet olivat keskiössä. Monet puheenvuoroista käsittelivät erilaisia yrittäjiä ja tilanteita, joihin hallituksen tähänastiset tukitoimet eivät ole antaneet selkeää vastausta.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja