Samuli Edelmann sai karmivan fanilahjan norjalaiselta kassaneidiltä

Aikakone tulee taas 10:54

Ysärisuosikki Aikakone tekee paluun uuden levyn myötä.

Aikakoneen suosio oli kuumimmillaan 1990-luvun puolivälissä. Debyyttilevyltä Tähtikaaren taa nousivat hiteiksi nimikkokappaleen lisäksi Odota ja Alla vaahterapuun.

Samoihin aikoihin hittilistojen kärkeen nousi myös Sanin ja Samuli Edelmannin duetto Tuhannen yötä.

Menestyksen myötä artistit saivat osansa myös julkisuuden nurjasta puolesta.

– Yhtenä aamuna Samuli löysi takaoveltaan kenkälaatikon, jossa oli puhelinliittymä ja iso paperi, johon oli liimattu Samulin tyttöystävien kuvia, Vera Jordanovan esimerkiksi. Hirveitä ristejä ja kaikkea. Ja me olimme olleet viereisessä huoneessa nukkumassa!

Sanin mukaan tekijä saatiin selville. Paketti puolestaan toimitettiin levy-yhtiöön.

– Kyseessä oli norjalainen kassaneiti. Samuli tiesi hänet ja sanoi, että hän oli lähestynyt ennenkin. Tapauksesta ei lopulta tullut mitään seuraamuksia.

Aikakoneen huippuvuosina suosio oli järjettömän suurta.

– Kajaanissahan kävi niin, että poliisitkin kaatuivat väkijoukkojen edessä. Eivät he pystyneet pitämään faneja, Alex ja Sani muistelevat.

Aikakone julkaisee viiden vuoden tauon jälkeen uuden 2.0-albumin perjantaina 23. lokakuuta.

Yhtye vieraili MTV3:n Huomenta Suomessa torstaina. Katso haastattelu videolta!

Lue myös:

    Uusimmat