Samsungin konttoriin tehtiin ratsia Etelä-Koreassa liittyen korruptioskandaaliin

Etelä-Koreassa teknologiajätin Samsungin pääkonttoriin tehtiin tiistaina ratsia liittyen maan presidentin korruptioskandaaliin.

Presidentti Park Geun-hye liittyy tutkintaan, jossa hänen ystäväänsä Choi Soon-silia syytetään petoksesta ja sekaantumisesta valtion asioihin. Choi on edesmenneen epämääräisen uskonnollisen johtajan tytär

Mediat arvioivat, että Samsungin epäillään antaneen taloudellista tukea nyt pidätettynä olevalle Choille. Hänen väitetään hyödyntäneen suhdettaan Parkiin saadakseen yrityksiltä lahjoituksia, joita hän on käyttänyt omaksi hyödykseen kahden tekaistun säätiön kautta.

Samsung on sanonut auttavansa tutkinnassa. Yhtiö ei ottanut asiaan enempää kantaa.

Park on aiemmin myöntänyt vastuunsa skandaalissa. Häntä on vaadittu astumaan syrjään.

 

Lue myös:

    Uusimmat