Sämpylägate Rauman päiväkodeissa: Ylijäämäpuurosta tehtävien sämpylöiden leipominen kiellettiin – puuro menee nyt roskiin

Sämpylöiden leipominen päiväkodeissa on kielletty Raumalla. Kielto on herättänyt keskustelua niin paikallislehdistössä kuin sosiaalisessa mediassakin. Aiheesta on kirjoittanut ainakin Länsi-Suomi.

Joissakin raumalaisissa päiväkodeissa aamusta yli jäänyt kaurapuuro on hyödynnetty sämpylätaikinan ainesosana. Tämä on nyt kielletty elintarvikemääräysten nojalla.

– Elintarvikelain mukaan tarjolla ollutta ruokaa ei saa jäähdyttää ja käyttää uudelleen, sanotaan Rauman ruokapalvelujohtaja Pirjo Vainion allekirjoittamassa tiedotteessa.

"Puurossa voi olla vaikka hiuksia"

Vainio tarkentaa MTV Uutisille, ettei puuroa voi käyttää edes sämpylätaikinan raaka-aineena. 

– Mikrobiriskin lisäksi kerran esillä olleessa ruoassa voi olla myös roskia kuten vaikka hiuksia tai muuta sellaista, se ei kerta kaikkiaan kelpaa, sanoo Vainio.

Tiedotteessa sanotaan, ettei ruokapalvelun väellä ole harkintavaltaa asiassa.

Kieltoa on hämmästelty muun muassa siksi, että sämpylöiden leipominen ylijäämäpuurosta on kaiken järjen mukaan hyvä tapa välttää ruokahävikkiä.

Ruokapalvelujohtaja Vainio vakuuttaa, että Rauman kaupungin ruokapalveluissa tuotanto on kehitetty sellaiseksi, että hävikkiä ei juuri synny. Ja jos syntyy, sille on omat prosessinsa.

– Molemmat tuotantokeittiömme luovuttavat yli jäävän ruuan SPR:lle edelleen jaettavaksi Eviran ohjeistuksen mukaan, kerrotaan tiedotteessa.

Sen sijaan päiväkodin aamiaisella tarjolla ollut puuro menee bioroskikseen.

– Sitä ei saa eikä voi hyödyntää sämpylöihin. Meillä on vähän eri säännöt kuin kotiruoanlaitossa, toteaa Vainio.

Lue myös:

    Uusimmat