Sampo-konsernin tulos laski loppuvuonna: "Koronapandemia vaikutti"

Vakuutus- ja rahoitusalan konserni Sampon tulos ennen veroja laski vuoden viimeisellä neljänneksellä.

Konserni ilmoitti loka–joulukuussa tehneensä 390 miljoonan euron tuloksen ennen veroja, kun vuotta aiemmin se oli noin 1,2 miljardia euroa.

Konsernijohtaja Torbjörn Magnusson kertoo, että vertailuvuoden tulokseen vaikutti koronapandemia. Hän kuvaa yhtiön loppuvuoden operatiivista kehitystä vankaksi.

Myös konsernin koko vuoden 2022 tulos laski 1,86 miljardiin edellisvuoden 3,17 miljardista. Tuloksesta suurin osa tuli konsernin If-vakuutusyhtiöstä, jonka tulos ennen veroja kasvoi 13 prosenttia vuodesta 2021. Sen sijaan Sampo-konsernin muiden osien tulokset laskivat vuotta aiemmasta.

Anteliaana osingonmaksajana tunnetun Sampon hallitus esittää, että yhtiö maksaa tänä vuonna 2,6 euron osakekohtaisen osingon, josta 0,8 euroa on lisäosinkoa. Viime vuonna yhtiön osakekohtainen osinko oli yli neljä euroa.

Mandatum-selvitys jatkuu

Sampo-konserni ilmoitti viime vuoden lopussa käynnistäneensä selvityksen varainhoito- ja henkivakuutusyhtiö Mandatumin mahdollisesta eriyttämisestä ja listaamisesta pörssiin. Selvitys on tilinpäätöstiedotteen mukaan edelleen kesken.

– Puhdasoppisena vahinkovakuuttajana Sampo voisi päästä korkeampiin ja kestävämpiin pääoman tuottoihin samalla, kun itsenäinen Mandatum voisi nauttia suuremmasta strategisesta liikkumavarasta kasvua hakiessaan, Magnusson sanoo.

Hän toisaalta jatkaa, että konsernin osana Mandatum tuottaa sille kassavirtaa.

Hänen mukaansa Sampo antaa lisätietoja Mandatumia koskevasta selvityksestä vuoden ensimmäisen neljänneksen loppuun, käytännössä siis maaliskuun loppuun, mennessä.

Lue myös:

    Uusimmat