Mainos

Samaani: Nykyihminen ei ymmärrä, ettei luonto ole riippuvainen meistä

Aikaisemmin samaani toimi pienessä kyläyhteisössä, mutta nykyisin samaanin työnkuva on muuttunut. Susanna Aarnio sai ensimmäiset samanistiset kokemuksensa nelivuotiaana.

Susanna Aarnio, ei itse nimitä itseään samaaniksi.

– Se on kunnianimi, joka pitää ansaita. Samaanin koulutus on pitkä ja tuskainen tie, Aarnio kuvaa.

– Samanismi on henkinen ja fyysinen eloonjäämisoppi. Lähtökohta samaanin työlle on ihmisen ja luonnon välinen tasapaino.

"Luonto ei ole riippuvainen meistä"

Aikaisemmin samaani toimi pienessä kyläyhteisössä. Hyvä samaani saattoi ylittää heimorajatkin, mutta nykyaikana yhteisö on laajentunut valtavasti ja muuttunut maailmanlaajuiseksi. Aarnion samanistisiin retriitteihin on osallistunut ihmisiä useasta eri maasta

– Samaanin työnkuva on osittain muuttunut. Se liittyy vahvasti siihen, että huoli luonnosta on maailmanlaajuinen. Tämä ei ole pelkästään meitä Suomea koskeva asia. Kun retriiteissäni on oppilaita muista maista, heillä on ihan yhtä suuri huoli puhtaasta vedestä kuin meillä Suomessa. Samaani toimii nykyäänkin yhteisönsä jäsenten henkisenä ja fyysisenä parantajana. Samaanina otan myös kantaa luonnon tasapainoa uhkaaviin epäkohtiin.

Samanistisessa retriitissä ihminen vetäytyy ulkoisesta arkimaailmasta takaisin luonnon keskelle, jotta löytäisi oman henkisen tasapainonsa. Retriitissä hiljennytään metsän keskellä ja veden äärellä ja annetaan myös samanistisia hoitoja. Usein ihmiset myös oivaltavat, miten voivat yksilöinä vaikuttaa luonnon väärinkohteluun.

– Ihmiset eivät enää ymmärrä, että me olemme riippuvaisia luonnosta, luonto ei ole riippuvainen meistä. Me olemme hyvin pieni osa luontoa, mutta olemme kuitenkin ainoana lajina pystyneet tuhoamaan sitä.

Aarnio toivoisi, että nykyihminen heräisi ymmärtämään ihmisen yhteyden ja ykseyden luonnon kanssa.

– Jos kunnioittaisimme luontoa, kohtelisimme sitä eettisellä tavalla. Ymmärtäisimme, että luonto antaa meille ravinnon, hyvinvoinnin ja kauneuden elämyksiä, kohtelisimme sitä eri tavalla.

Aarnion mielestä on erikoista, että ihmiset kutsuvat osaa luonnosta elottomaksi.

– Vesi, kivet ja maaperä hengittävät sitä samaa, mitä itse kutsun Äiti Maan sykkeeksi. Se on elämää ylläpitävä voima. Suomalaiset ovat aiemmin ymmärtäneet tämän.

Suomalaisilla on aiemmin ollut vahva ja kunnioittava suhde luontoon. Kansallisarkiston kätköissä lepää tuhansia loitsuja, runolauluja ja muuta epiikaa, jota on saatu talteen 1800-luvulta saakka. Kalevala on vain pieni murunen suomalaisesta kansanperinteestä, jonka sisältö on luontoa ylistävää.

– Nämä tekstit kertovat siitä, että suomalaisessa samaaniperinteessä kaikki on ammennettu luonnosta ja luontosuhteen ymmärrys on ollut suomalaisilla samaaneilla vahva. Tämä ymmärrys on ollut myös muilla esivanhemillamme, Aarnio kuvaa.

Samanistinen polku

Aarnio itse sai ensimmäiset samanistiset kokemuksensa nelivuotiaana.

– En tiennyt, mistä oli kysymys, koska Suomessa harvat tiesivät samanistisesta perinteestä, hän sanoo.

– Minulla oli jo silloin henkiyhteys luontoon, luonnon henkiin ja metsän väkeen. Se oli luonnollinen ja mutkaton yhteys. Kun muutimme isän työn perässä Helsinkiin, se oli elämäni järkyttävin hetki. Kaupunkiympäristö on ahdistava kasvuympäristö herkälle luonnonlapselle. Tiesin sen silloin kouluikäisenä pikkutyttönä ja sanon sitä samaa edelleenkin, Aarnio kuvaa.

Aarnio ymmärsi oman samanistisen polkunsa täysin vasta sitten, kun muutti 22-vuotiaana Alankomaihin. Siellä hänelle selvisi, että hänen kokemuksensa edustivat suomalais-ugrilaista samanismiperinettä.

– Varpailleni tippui konkreettisesti kirja samanismista. Oli järkytys lukea sitä: ihan kuin olisin lukenut omaa elämääni, Aarnio kuvailee.

Samaanin polun yksi lähtökohta on, ettei sitä voi itse valita. Henget tai vanhempi samaani valitsee samaanikokelaan, ja samaanin osa otetaan vastaan.

– Samaaniprofessoriksi nimitetty Juha Pentikäinen, joka oli opettajani Helsingin yliopistolla, on tutkinut Siperian samaaneja. Suomalaisten sukulaiskansat kuvaavat, että kyseessä on tuskainen samanoinnin kyky, Aarnio kertoo.

– Olen elänyt normaalin elämän äitinä ja ihmisenä. Samanointiin kuuluu kuitenkin, että tunnen ihmisten kivun, tuskan ja sairaudet oman mieleni ja ruumiini kautta. Oli kyseessä mikä tahansa potilas tai luonnossa tapahtuva raakuus, niin tunnen ja näen sen. Se on samanistisen parantajatyön perusta.

Vanhemmat eivät enää opeta luontoyhteyttä

Nykyihminen asuu usein kaupungissa kiireestä ja stressistä kärsien. Luontoa nähdään ja koetaan kesäloman aikana mökin laiturinnokassa. Aarnio muistuttaa, että kaupunki on ollut aikaisemmin ihmiselle pelkkä kauppapaikka, ei luonnollinen asumisympäristö.

– Se vieraannuttaa luonnosta. Kaupungin hektinen elämänrytmi voi sairastuttaa. On hyvä, että ihmiset lähtevät kesäksi maalle. Useimmilla meistä on vielä tarve palata maaseudulle ja oleskella luonnon keskellä, Aarnio kuvaa.

Mökiltä tai muusta kesäpaikasta löytyy kuitenkin usein televisio tai pelikonsoli, jonka kanssa voi viettää aikaa kuten kotonakin.

– Itse vien lapset kahdeksi kuukaudeksi kosken rannalle paikkaan, missä ei ole mahdollisuutta edes käyttää tietokonetta. Puhelimet ovat kiinni kaksi kuukautta. Meillä ei ole sähköä. Vesi ja kaikki pitää itse huolehtia mökkiin. Näin kaikki neljä lastani ovat kasvaneet ja he haluavat sitä, he eivät ole koskaan vaatineet mitään muuta, Aarnio sanoo.

– Meidän vanhempien pitäisi olla esimerkkinä luontoyhteyden opettamisessa ja sen näyttämisessä omalla esimerkillämme.

"Me emme omista maata"

Miten luontosuhdetta sitten opetetaan? Aarnion mukaan voisi aloittaa kertomalla, että ihminen on riippuvainen luonnosta.

– Aboriginaalit sanovat viisaasti, että me emme omista maata, maa omistaa meidät. Meidän pitäisi kunnioittaa luonnon pyhyyttä, koska luonto antaa meille elämän ja mahdollistaa sen, että asumme tällä maapallolla.

Samanistisissa rituaaleissaan Aarnio ottaa aina esiin Isä Auringon ja Äiti Maan.

– Näiden kunnioittaminen voisi olla koko ajan läsnä esimerkiksi yhteisissä ruokahetkissä: keskusteltaisiin siitä, mitkä asiat mahdollistavat ihmisen ravinnon. Kun näkee luonnossa minkä tahansa pienen tai suuren eläimen, niin olisi hyvä kertoa lapselle, että olemme kaikki samanarvoisia eläviä olentoja.

Aarnion mukaan länsimainen yhteiskunta on ajatellut hyvinvoinnin syntyvän teollistumisesta. Samalla ihminen on kuitenkin vieraantunut luonnosta.

– Eihän meillä olisi tässä yhteiskunnassa niin paljon pahoinvoivia ihmisiä, jos tämä kehityssuunta olisi antanut hyvinvointia. Koskaan ei ole ollut niin paljon pahoinvoivia ihmisiä kuin nyt.

Nykyihminen uskoo myös olevansa enemmän kuin luonto.

– Ihminen on kohottanut itsensä luonnon yläpuolelle, ja se on vaarallinen lähtökohta. Jos ihminen korotetaan luonnon yläpuolelle jumalalliseen asemaan, silloinhan se tarkoittaa sitä, että voimme tehdä luonnolle mitä tahansa.

Tärkeintä olisi ymmärtää, että ihminen hengittää luontoa ja kaikkea sitä, mitä sillä on tarjottavana. Muita nyky-yhteiskunnan ongelmakohtia ovat Aarnion mukaan yhteisöllisyyden kokemisen puuttuminen ja se, ettei nykyihminen sitoudu luontoon tai toisiin ihmisiin.


Teksti: Maria Aarnio

Kuvat: Colourbox, kuvien henkilöt eivät liity juttuun

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.