Salolaisen perheen kotipihassa pamahti – poliisi varoittaa itsetehdyistä pullopommeista: Vaarallisia ja ennalta-arvaamattomia

Poliisi varoittaa nuorison suosiossa olevista itse tehdyistä pullopommeista ja niiden sisältämistä kemikaaleista.

Salolainen perhe havahtui omakotitalon pihassa tapahtuneeseen pamaukseen tiistai-iltana noin puoli yhdeksän aikaan. Talon isäntä lähti selvittämään pamauksen syytä, ja löysi talonsa pihasta muovipullon sekä ympäri nurmikkoa lentäneitä folionpalasia, jotka olivat lentäneet noin 10 metrin päähän pullosta.

Lounais-Suomen poliisilaitos varoittaa tiedotteessaan etenkin nuorison suosiossa olevista ”pullopommeista”. Ne sisältävät voimakkaita ja syövyttäviä kemikaaleja, jotka ovat niiden kemiallisen reaktion ennalta-arvaamattomuuden sekä räjähdyksessä syntyvän painevaikutuksen vuoksi erittäin vaarallisia.

Mikäli tällainen pullopommi löydetään räjähtämättömänä, löydöstä tulee ilmoittaa viranomaisille. Poliisi muistuttaa, että pullopommi on vaarallinen myös niiden käyttäjille – myös pommin rakennusvaiheessa.

Lue myös:

    Uusimmat