Porilainen Salla Jokinen haastoi Jungle Juice Bar -ketjun oikeuteen. Hänestä työsuhteen purkamiseen ei ollut päteviä perusteita.
Salla Jokinen on haastanut Jungle Juice Bar -ketjun oikeuteen. Jokinen väittää Focus On Favorites blogissaan, että ketju irtisanoi hänet aiemmin tänä vuonna perusteettomasti. Hän kommentoi saaneensa yhteydenottoja ympäri Suomen henkilöiltä, jotka jakavat hänen kokemuksensa.
Jokinen ehti työskennellä vain kaksi kuukautta harjoittelijan palkalla ennen työsuhteen päättymistä. Hänen palkkansa olisi noussut seuraavassa kuussa 20 prosentilla. Jokinen epäileekin, että hänet sekä aiempi työntekijä irtisanottiin säästösyistä.
– Arvailtiin toisinaan muiden työntekijöiden kanssa, että kukahan saa seuraavaksi kengänkuvan takamukseensa, Jokinen kirjoittaa blogissaan.
Työnantaja: Työsuhde purettiin koeajalla
Jungle Juice Barin toimitusjohtaja Noora Fagerström kertoo, että Jokisen ja mainitun työntekijän työsuhteet purettiin koeajalla. Hän sanoo, että kyseessä oli harmillinen yhteensattuma.
Fagerström kiistää, että ketjussa vaihdettaisiin henkilökuntaa tiuhaan tahtiin halvan työvoiman toivossa.
– Jokisen koeaika oli noin puolivälissä. Tässä ei ole missään nimessä kysymys rahasta. Kun hän lähti, tilalle palkattiin henkilö, jolla on viiden vuoden kokemus alalta ja siksi myös huomattavasti isompi palkka, kertoo Fagerström.