Salkkaritähti Sami Sarjula jännittää esikoisen syntymää

Salatut elämät -sarjassa hurmaava komistus odottaa jo malttamattomana pienokaisen syntymää.

Sami Sarjula odottaa kihlattunsa Anna-Maija Järventauksen kanssa innokkaana haikaran vierailua. Pariskunnan pienokaisen laskettu aika on vasta kolmen viikon kuluttua, mutta Anna-Maija epäili joulukuussa vauvan syntyvän jo aiemmin ennenaikaisten supistusten vuoksi.

– Laukut on jo pakattuna. Kovasti jo odotellaan, että koska se vauva sieltä tulee, tuleva isä kertoi MTV3.fin Viihdeuutisille.

33-vuotiaana ensimmäistä kertaa isäksi tuleva Sarjula odottaa jo innolla uutta, elämänsä tärkeintä roolia.

– Jännittynyt olo, koska en ole aiemmin tätä kokenut. Vauva voi syntyä hetkenä minä hyvänsä, sillä pienokainen on potkinut kovasti jo kuukausien ajan. Odotan innolla, että saan vauvan konkreettisesti syliini ja odotus loppuu.

Myös Sarjulan kihlatulle Anna-Maija Järventaukselle pian syntyvä pienokainen on ensimmäinen laatuaan. Jo aiemmin tuleva äiti naureskeli elämänsä menevän samoja latuja kruununprinsessa Victorian kanssa.

– Odotamme kummatkin esikoistamme samanikäisinä ja vauvojen lasketut ajatkin ovat samaan aikaan, Anna-Maija kertoi joulukuussa.

Ruotsissa odotetaan jo innokkaasti tulevan kruununperijän syntymää. Victorian vauvan laskettu aika on maaliskuun alussa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat