Salkkarit-kaksikko suuntaa vakoilureissulle – paljastuuko Talen todellinen tilanne?

Tale puhuu Sannille puppua 1:17

Salattujen elämien keskiviikkoillan jaksossa Sanni saa selville Talen tilanteen.

Katso videolta artikkelin yltä esimakua siitä, mitä Salkkareissa tapahtuu keskiviikkona 16.5.!

Keskiviikkona Salkkareissa Sanni häkeltyy Jannen paljastaessa nähneensä Talen Helsingissä siitä huolimatta, että tämä oli väittänyt lähtevänsä työreissulle Jyväskylään.– Sinulla on sitten ollut todella pitkä päivä, Sanni tenttaa Talea.

– Minä olen aivan kuollut. Tällaista tämä nyt on. Pitää tottua, Tale selittää.

Sanni ja Janne päätyvät tutkimaan Talen työpaikan verkkosivuja, ja Sannin epäilykset heräävät, kun he eivät löydä Talen nimeä työntekijälistalta. Sannin epäilykset kasvavat entisestään Talen palatessa kotiin ja valehdellessa olleensa koko illan Jyväskylässä.

Sanni epäilee Talen valehtelevan jälleen, kun tämä seuraavana päivänä väittää lähtevänsä töihin. Sanni sopii tapaamisen Jannen kanssa ja uskoutuu tälle epäilyksistään.

Jannella on idea, miten he voivat selvittää Talen rehellisyyden ja he päätyvät vakoilemaan Talen työpaikan edustalle.

Vakoilureissu ei kuitenkaan suju ongelmitta, vaan he joutuvat yllättävään tilanteeseen. Katso illan jaksosta, mitä kaksikolle tapahtuu!

Salatut elämät arkisin klo 19.30 MTV3-kanavalla!

 

Lue myös:

    Uusimmat