Mainos

Salkkarit-juonet julki! Juonitteleva Aaro saa Pietarin raivon valtaan

Ensi viikolla Salatuissa elämissä Eva uskoutuu Aarolle. Miehen touhut saavat Pietarin raivon valtaan. 

Ensi viikon juonipaljastuksissa kireissä väleissä olevien Evan ja Pietarin riita keskeytyy Nellan saapuessa kotiin. Eva uskoutuu tuntemuksistaan Aarolle.

Severi jää kiinni Violalle Monican tuijottelusta, mutta saa Violan uskomaan, ettei ole kiinnostunut Monicasta. Jiri luulee antavansa hyviä neuvoja Severin ja Violan parisuhteeseen, mutta johdattaakin Severiä aivan väärään suuntaan.

Ulla avautuu Gunnarin käytöksestä Karille, joka kehottaa kysymään asiasta Gunnarilta.

Pietarille selviää, että Nella on saanut kuulla Aarolta juoruja. Pietari raivostuu Aarolle tämän sekaantumisesta hänen elämäänsä.

Jutta on yhä vakuuttunut kohtalon olevan häntä ja Ismoa vastaan. Hän jää kuitenkin mietteliääksi Ullan muistuttaessa hänen ja Gunnarinkin suhteen selvinneen lukuisista haasteista.

Aki ja Camilla törmäävät kiusallisissa merkeissä. Camilla kuitenkin tajuaa kaipaavansa Akia.

Lola iskee silmänsä seuraavaan pihlajakatulaiseen. Lola kutsuu Karin käymään luonaan majatalossa. Kari ei tiedä, ehtiikö kiireiltään.

Aki tulee paikalle ja pitää Lolaa liian viehättävänä Karille.

Lola vie seuralaisensa majataloon. Aki ja Alissa saavat Camillalta yllättäen miljoonan euron laskun.

Osa 3361: Aaron kirkossa kaikaavat juorukellot
Osa 3362: Pietari tuuppaa muitakin kuin Evaa
Osa 3363: Kari menee pois Lolaltaan
Osa 3364: Ismolla on henkinen liukueste
Osa 3365: Camilla tuntee Nikkiset kuin omat laskunsa

Katso videolta, mitä Salkkareissa tapahtuu tällä viikolla!

0:29

Salatut elämät arkisin MTV3-kanavalla! Koko viikon jaksot C Moressa ennakkoon!

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja