Salkkari-Samin hääsuunnitelmat etenevät

Salatut elämät -sarjassa lähes 10 vuotta näytellyt Sami Sarjula viihtyy esiintymislavoilla.

Näyttelijä Sami Sarjula viettää kuvaustaukoa Salatut elämät -ohjelmasta kolmatta viikkoa. Taukoa kertyy runsaat kaksi kuukautta, sillä lähes 10 vuotta Salkkareissa näytellyt Sarjula palaa arki-iltoina pyörivän sarjan kuvausten pariin elokuun alkupuolella. Tätä ennen hänellä on runsaasti erilaista ohjelmaa, ja mies onkin tehnyt ahkerasti laulukeikkoja. Kesän kuluessa hänet nähdään muun muassa Yö-yhtyeen lämppärinä Sotkamossa.

Sami ja hänen kihlattunsa Anna-Maija Järventaus kihlautuivat heinäkuussa 2011. Näyttelijän kuvankaunis kihlattu kertoi marraskuussa MTV3.fille, että häät koittavat kesällä. Sami pysyy kuitenkin asiasta vaitonaisena.

– Hääsuunnitelmat ovat hyvällä mallilla, hyväntuulinen mies toteaa MTV3.fille.

Sarjula toteaa tarkemman ajankohdan jäävän arvoitukseksi. Mies kuitenkin paljastaa, että morsiuspuku on hommattu jo viime vuonna.

– Kesä on mystiikan aikaa, hän sanoo salamyhkäiseen sävyyn.

Samin ja Anna-Maijan elämässä koitti merkittävä käännekohta, kun pariskunta sai esikoislapsensa maaliskuussa. Perheonnea pursuava näyttelijä kertoo uuden perheenjäsenen muuttaneen elämää.

– Automatkoille on varattu enemmän aikaa. Ennen olin pikkutarkka ja perfektionisti esimerkiksi auton puhtauden suhteen, mutta nyt kaikki lähtee lapsen kautta. Asiat ovat saaneet aivan uuden tärkeysjärjestyksen, ikionnellinen mies sanailee.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat