Salkkareiden murhaajaa näyttelevä Leo Kirjonen hurjasta roolistaan: "Tämä on ollut äärettömän yllättävää"

Ulla tietää totuuden 1:29
Ulla on varma syyllisestä.

Salattujen elämien torstai-illan juhlajaksossa selvisi 20 vuoden takainen mysteeri, kun Tyyne Puustisen murhaajaksi osoittautui tämän sukulaispoika Tero Puustinen, jolla on ollut seksisuhde Kalle Laitelan kanssa.

Salattujen elämien juhlajaksossa 20 vuotta sitten kuolleen Tyyne Puustisen murhaajaksi paljastui tämän sukulaispoika Tero Puustinen, jota näyttelee Leo Kirjonen.

Näyttelijälle rooli on ollut erityisen kiinnostava ja merkityksellinen, sillä hänen hahmonsa sai olla osa ison tarinan loppukäännettä.

– Tämä on ollut äärettömän yllättävää myös itselleni. Mahtavaa, että pystytään kirjoittamaan näin iso ympyrä, mikä sulkeutuu nyt, Kirjonen kuvailee.

Sivurooli paisui merkittäväksi hahmoksi

Teron hahmo tuli sarjaan pienessä sivuroolissa. Terolla oli seksisuhde Kalle Laitelan kanssa. Näyttelijä kuvitteli roolinsa aluksi erilaiseksi.

– Pitkään luulin, että olen mukava ja kiltti hahmo. Nyt huomasin, etten olekaan niin mukava. Sitä on ollut kiva tehdä.

Näyttelijälle murhaajan rooli on ollut mielenkiintoinen.

– Miten käy, kun hahmo alkaa tajuamaan, mitä se on tehnyt ja onko edes tajunnut sitä? Ei ehkä ihan täysvoipainen mieleltään. Sitä on ollut kiva tehdä.

Salatut elämät arkisin MTV3-kanavalla ja Katsomossa! Koko viikon jaksot C Moressa ennakkoon!

Lue myös:

    Uusimmat