Salainen Top Gear -viesti vuoti julkisuuteen – BBC riensi tyrmäämään huhut

Top Gear -ohjelman pitkäaikaisen tuottaja Andy Wilmanin sähköpostiviesti vuoti julkisuuteen aiheuttaen melkoisen huhumyllyn.

Top Gear -autoiluohjelma on ollut kohun keskellä viime viikkojen aikana. Juontaja Jeremy Clarkson erotettiin pestistään lyötyään sarjan tuottaja Oisin Tymonia.

Tiistaina ohjelman vastaavan tuottajan Andy Wilmanin salaiseksi tarkoitettu sähköposti vuoti julkisuuteen ja huhumylly pyörähti käyntiin uudelleen. Wilmanin uutisoitiin ilmoittaneen sähköpostitse eroavansa pitkäaikaisesta pestistään ja kiittäneen henkilöitä, joiden kanssa hän on saanut työskennellä.

Useat mediat ehtivät uutisoida Wilmanin eroilmoituksesta, mutta BBC:n mukaan ero ei pidä paikkaansa. Wilmanin mukaan hän tarkoitti kiittää yksityisellä sähköpostiviestillään tekijöitä ja sanoa, että Clarksonin lähteminen ohjelmasta merkitsee yhden aikakauden loppua.

– Se ei ollut hyvästijättö, vaan kiitos ihmisille, jotka ovat olleet tärkeitä ohjelman kannalta viimeisten 12 vuoden aikana. Viestillä haluttiin kunnioittaa Clarksonin aikakauden loppua, ei ilmoittaa hänen omasta lähdöstään, BBC:n edustaja sanoo.

Andy Wilman aloitti julkisuuteen vuotaneen sähköpostinsa sanoilla ”ainakin he jäivät haluamaan lisää”.

– Pelkästään se on jo melkoinen saavutus ohjelmalle, joka alkoi 13 vuotta sitten. Te, jotka haluatte vielä työskennellä ohjelman parissa, älkää olko huolissanne, sillä BBC aikoo varmistaa ohjelman jatkumisen.

Lausunnossaan Wilman toteaa, että sähköpostiviesti oli tarkoitettu reilun sadan ihmisen porukalle, joista joku vuoti viestin julkisuuteen.

– En ymmärrä pakkomiellettä jakamiseen, linkittämiseen, edelleenlähettämiseen ja uudelleentwiittaamiseen. Mitä tapahtui yksityisille hetkille? hän pohtii.

Lue myös:

    Uusimmat