Suomi eteni MM-kisojen mitalipeleihin Yhdysvaltojen kaaduttua puolivälierässä 3-2-lukemin. Leijonien hallinnassa kulkeneesta ottelusta tuli yllättävän vaikea, kun Yhdysvallat iski kolmannen erän loppupuolella kaksi salamamaalia ja siirsi ratkaisun jatkoajalle.
- Joskus on vaikea selittää, mitä tapahtuu. Pelasimme kaksi ensimmäistä erää erinomaista puolustavaa jääkiekkoa, olimme aktiivisia ja loimme maalintekopaikkoja. Kolmannessa erässä katselimme ehkä liikaa kelloa ja odottelimme erän päättymistä, Saku Koivu myönsi.
Vain 37 sekunnin sisään tulleet takaiskut eivät kuitenkaan masentaneet Leijonia, vaan joukkue tuli jatkoajalle entistä latautuneempana. Koivun mielestä tämä on osoitus siitä, miten paljon enemmän rutiinia pelaajilla on tärkeistä otteluista.
- Jos palataan kymmenen vuotta taaksepäin, huomaamme että sinä aikana suomalaiset ovat pelanneet paljon enemmän tärkeissä pelejä nuorissa, seurajoukkueissa, maajoukkueessa, olympialaisissa ja NHL:ssä. Tähän tottuu. Sanoin jo Montrealissa tänä vuonna, että voittajaksi ei nousta sattumalta vaan pettymysten kautta. Niistä on otettava oppia, Koivu
(MTV3)
Katso Leijona-tv:stä:
Lue myös:
Leijonat taisteli välieriin!
Selänne: Näytelmässä onnellinen loppu
Shedden: Pidän onnellisista lopuista
USA:n Leopold: Suomi pelasi hyvin
Ville Peltonen: Osaamme voittaa 3-2
Jussi Jokinen: Kahden maalin johto on vaarallinen
Lepistö ärsyttämään Ovetshkinia
Kummola pomppasi pystyyn helpotuksesta