Saksassa löytyi uusi koronaviruksen mutaatio – löydetty 35:ltä potilaalta

Saksan Baijerissa leviää uusi koronamutaatio, kertoo Deutsche Welle.

Uutta koronaviruksen muunnosta on havaittu erään paikallisen klinikan 35:llä potilaalla, mutta viruksen tarttumiskyky tai vaarallisuus on yhä epäselvä. Voi olla, että uusi muunnos ei eroa juuri mitenkään aiemmasta.

Garmisch-Partenkirchen -klinikan apulaislääketieteen johtaja Clemens Stockklausnerin mukaan paniikkiin ei ole kuitenkaan aihetta.

– Meidän on odotettava lisätietoja. Emme voi tällä hetkellä sanoa ollenkaan, onko tällä (mutaatiolla) mitään kliinistä merkitystä, hän kertoi.

Tähän mennessä on varmistettu, että kyse ei ole aiemmin Isossa-Britanniassa tai Etelä-Afrikassa havaituista muunnoksista, joita kumpaakin on pidetty aiempaa herkemmin tarttuvina.

Näytteet uudesta muunnoksesta on lähetetty Berliinin Charite-sairaalaan lisätutkimuksia varten.

Lue myös:

    Uusimmat