Saksalaisvalmistaja lopetti kaikkien dieselmalliensa tuotannon – asiakkaat haluavat hybridejä

Porsche on virallisesti lopettanut kaikkien dieselmalliensa tuotannon.

Saksalaisvalmistajan edustajan mukaan päätöksen taustalla on sen omat asiakkaat, jotka eivät enää tahdo dieselkäyttöisiä autoja. Kuluttajien kiinnostus kohdistuu sen mukaan vain hybrideihin ja bensamalleihin.

Porschen ensimmäinen dieselmoottorilla varustettu malli oli ensimmäisen sukupolven Cayenne, joka esiteltiin vuonna 2009 eli vain yhdeksän vuotta sitten. Uusimpaan Cayenneen Porsche ei tuonut dieselkonetta enää lainkaan.

Merkin nykyisessä mallistossa dieselkone on ollut saatavissa enää Macaniin sekä Panameraan. Autot ovat jatkossa tarjolla ainoastaan bensakoneella sekä hybridinä. Panameran kohdalla jopa puolet ostajista on valinnut hybridin.

Dieselin paluu ei mahdotonta

Autocarin haastatteleman sisäpiirilähteen mukaan Porschella ei ole tehty päätöstä siitä, onko diesel kuopattu pysyvästi. Toimitusjohtaja Oliver Blume puolestaan paljasti julkaisulle viime vuonna, että dieselmallit muodostavat vain noin 15 prosenttia sen koko myynnistä.

Oman osansa dieselmallien tuotannon lopettamispäätökseen antoi myös emoyhtiö Volkswagenin päästöskandaalin myötä tiukentuneet päästötestit.

Lähde: Autocar

***

Näin Porsche rääkkäsi uutta Cayennea 3:40

Lue myös:

    Uusimmat