Saksa kehottaa EU-maita ottamaan vastaan turvapaikanhakijoita tulipalossa tuhoutuneelta Morian leiriltä

Saksan ulkoministeri Heiko Maas kehottaa auttamaan valmiita EU-maita ottamaan vastaan turvapaikanhakijoita Morian leiriltä, joka tuhoutui pahoin viime yön aikana ryöstäytyneessä tulipalossa.

Maas sanoo Twitterissä, että Moriassa Kreikassa on meneillään humanitaarinen katastrofi. EU-komission, EU:n puheenjohtajamaana toimivan Saksan ja auttamaan valmiiden jäsenmaiden tulee selvittää pikaisesti, miten Kreikkaa voidaan tukea.

Kreikassa maan suurin siirtolaisleiri Lesboksen saarella on evakuoitu tulipalon takia. Morian leirillä syttyi viranomaisten mukaan useita tulipaloja aamuyöllä.

Morian alkuperäinen leiri oli rakennettu 2 800 ihmiselle, mutta leiri on paisunut valtavaksi 13 000 ihmisen suurleiriksi. Nyt kaikki 13 000 asukasta on evakuoitu, mutta kenenkään ei tiedetä loukkaantuneen palossa. Viranomaiset tutkivat, saiko palo alkunsa tuhopoltosta.

Palo on viimein saatu hallintaan, mutta viranomaisten ongelmana on metsäpalo, joka riehuu läheisellä metsäalueella Lesboksen saarella. Olosuhteet saarella ovat kovien tuulten vuoksi erittäin vaaralliset ja sammutusapuun on pyydetty lentokoneita.

Lue myös: 

Lue myös:

    Uusimmat