Saksa haluaa räjäyttää kokonaisen kylän – mielenosoittajat tekevät nyt kaikkensa estääkseen sen
Saksalaiskylässä on meneillään kova valtataistelu aktivistien ja energiajätin välillä.
Saksalainen energiajätti RWE on kaavaillut laajentavansa avolouhosta Länsi-Saksassa sijaitsevaan Luetzerathin kylään.
Luetzerathin kylä sijaitsee noin 30 kilometriä Dusseldorfin kaupungista.
Yritys sai hyväksynnän laajentaa kaivosta vuonna 2013. Kaivoksessa louhitaan ruskohiiltä, joka on kivihiilen muoto, ja se on saastuttavin fossiilinen polttoaine.
Avolouhos on kaivos, jossa louhiminen tapahtuu maan pinnalla.
Aktivistit tunkeutuivat verkostoon
Laajennus ei ole ollut paikallisten ja ympäristöaktivistien mieleen.
Avolouhoksen laajentaminen tarkottaisi käytännössä koko Luetzerathin kylän tuhoamista.
Osa mielenosoittajista on protestoinut laajennusta paikalla jo vuosia.
Viimeisimpänä käänteenä iIlmastoaktivistit päättivät vetäytyä kaivoksen maanalaiseen tunneliverkostoon protestina yhtiön toimille.
Yläpuolelta löytyvältä videolta on nähtävissä, kuinka mielenosoittajat ovat asettuneet kaivoksen tunneleihin. Mukaan on otettu myös kylttejä ja muuta irtaimistoa.
– Tässä on iso betonilohkare, jonka keskellä on putki. Voit sitoa itsesi käsiraudoille putkeen. Kun he haluavat evakuoida meidät, heidän leikattava koko lohkare auki, kertoo eräs kasvonsa peittänyt aktivisti.
Saksalaiskylän tilanne on vaatinut valtavia vmyös toimia viranomaisilta. Paikalla on yli tuhat poliisia siirtämässä mielenosoittajia pois kylästä.
RWE on kertonut rakentavansa alueelle ennen räjäytystä 1,5 kilometrin aidan, ja sulkea kaiken kylän infrastruktuurin. Tätä ennen viranomaisten on kuitenkin tyhjennettävä alue mielenosoittajista.
Lähde: Reuters / CNN
Uusimmat
-
10:01
Leijonaikonille aukesi suora näköyhteys MM-kullan käännekohtaan – "Antoi hirvittävän määrän energiaa"
-
09:58
Kymmenen laudaturia! Veikka-Julius kirjoitti kevään parhaat yo-tulokset
-
09:54
Näitkö? Öinen valoilmiö hämmensi Suomen taivaalla – syyksi paljastui Venäjä
-
09:48
Poliisi ampui miestä Porissa
-
09:33
Kommentti: Suomen MM-sensaatio maksoi kalliita oppirahoja – näin Leijonat välttää katastrofin Prahassa
-
09:26
Podcast: Helena Koivu avautuu vuosia kestäneestä erodraamasta: "Minulta on viety kaikki"
-
09:14
Venäjä väittää torjuneensa toistasataa ukrainalaislennokkia
-
09:12
Shokkitappio sai Leijonat ymmälleen – selitystä tappiolle ei löytynyt: "Ei yllättänyt yhtään"
-
09:07
Murtunut Sebastian Aho ruoskii kovin sanoin itseään – "Tämä on syvältä"
-
09:00
Maastohiihdon maailmancup-kalenterissa poikkeuksellinen yksityiskohta – Frida Karlsson ihmeissään: "Onko se totta?"
-
08:56
Upea päivä eikä tekisi mieli mennä ulos? Sinäkin saatat tuntea "syyllisyyttä auringonpaisteesta" – tästä on kyse
-
08:41
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
08:35
Yksi tekijä nousee toistuvasti esiin Oleksander Usykin ja Tyson Furyn superottelun alla – "Se on aika vaarallinen yhdistelmä"
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
07:51
Ben Affleck ja Jennifer Lopez erohuhujen keskellä – onko Hollywood-parin unelmaliitto särkymässä?
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
07:33
Jere testasi kikan maitotölkin "jurppivaan korkkiin"
-
07:29
Sisäpiirilähde: Venäjän kenraalikunnassa kuhisee – useita eroja ja Gerasimov ulos?
-
07:28
Huuhkajat-tähti otti askeleen lähemmäs Valioliigaa
-
Lataa lisää