Saksa: 19 turvapaikanhakijaa rajuun pakkaseen hylätyssä autossa

Saksassa poliisi kertoo, että Baijerin osavaltiossa Brannenburgin lähistöltä on löydetty 19 Syyriasta, Irakista ja Iranista lähtenyttä siirtolaista moottoritien levikkeeltä pakettiautoon hylättyinä. Alueella oli tuolloin 20 pakkasastetta.

Autossa olleet kärsivät hypotermiasta oltuaan hyisen sään kourissa useita tunteja. Heistä viisi on lapsia.

Poliisin tiedottaja kertoi, turvapaikanhakijat olivat lopulta kysyneet paikalle tulleilta ihmisiltä apua ja poliisi sai tiedon tapahtuneesta.

Siirtolaiset olivat nousseet autoon Italiassa. Heillä ei ollut henkilöllisyysdokumentteja mukanaan. Ihmissalakuljettajat olivat saaneet kyydistä 500-800 euron palkkiot matkustajaa kohden.

Autossa olleet kertovat, että kuljettaja oli poistunut paikalta sen jälkeen, kun autossa oli ilmennyt moottoriongelmia.

Siirtolaiset aikovat hakea turvapaikkaa Saksasta.

Lue myös:

    Uusimmat