SAK valmistelemaan työllisyyspakettia reunaehdoin

Järjestöt asettivat reunaehtoja hallituksen työllisyyspakettiin 2:10

SAK lähtee mukaan työllisyystyöryhmään. Keskusjärjestön hallitus oli koolla tänään ja antoi puheenjohtajalleen tiukat reunaehdot. 

SAK:n puheenjohtajan Jarkko Elorannan mukaan järjestöllä on tiukat reunaehdot työllisyystyöryhmään. Järjestöllä on myös omia asioita tuotavaksi pöytään, eikä se ole valmis käymään asioita läpi pelkästään hallituksen listan pohjalta. SAK:n hallitus oli koolla tänä aamuna.

Elorannan mukaan SAK:ta mietityttää eniten ansiosidonnaiseen turvaan liittyvät muutokset. Hänen mukaan porrastus on järjestölle "myrkkyä".
– Näköpiirissä ei ole sellaista porrastusmallia, joka sellaisenaan meille suoraan tästä kävisi. Nyt katsotaan tämä kokonaisuus, mitä tähän kaiken kaikkiaan tulee, Elorantaa sanoi. 

Työllisyyspaketin valmisteluaikataulu on tiukka. Maan hallitus kertoi viime torstaina, että työllisyyspakettia aletaan valmistella kolmikantaisessa työryhmässä. Aikaa se antoi syyskuun loppuun. 

Lue myös:

    Uusimmat