Saimaan uudet kalastusrajoitukset suojelevat saimaannorppaa

Pullervo-norppa raapii mahaansa ja nauttii elämästään 0:55
Katso videolta, mitä Pullervo-norpan elämään kuuluu.

Asetus Saimaan kalastusrajoituksista hyväksyttiin tänään valtioneuvoston istunnossa.

Uusi asetus tulee voimaan lauantaina 8. toukokuuta. Asetuksella määrätty kalastusrajoitusalue kasvaa 243 neliökilometriä, ja on siis jatkossa 2800 neliökilometriä. Kalastusrajoitusten avulla turvataan saimaannorppakannan kasvu suojelustrategian mukaisesti.

Rajoitukset ulottuvat jatkossa myös muun muassa Puruveden eteläosiin, Rantasalmen ja Joroisten Haapaselälle, Luonterin ja Lietveden välille Hepovirtaan, Kuparonvirtaan ja Linnunpäänselälle, sekä Paasselän eteläosiin. Saimaannorppa on levittäytynyt edellä mainituille alueille viimeisen viiden vuoden aikana. Osa uudesta asetusalueesta on ollut aikaisemminkin kalastusrajoitusten piirissä vesialueiden omistajien ja ELY-keskuksen välisillä sopimuksilla.

Verkkokalastus on edelleen täysin kiellettyä Saimaan kalastusrajoitusalueella 15.4.–30.6. lukuun ottamatta alle 22 millimetrin solmuvälin muikkuverkkoja, joilla kalastuskielto päättyy 20.6. Muikkuverkot olivat aikaisemmin sallittuja koko verkkokalastuskiellon ajan.

– Tärkein tavoitteemme on varmistaa ainutlaatuisen ja arvokkaan norppakannan kasvu jatkossakin. Lisäksi haluamme varmistaa Saimaan kalastusmahdollisuudet, jotta alueelta saadaan ilmastoystävällistä lähiruokaa suomalaisten pöytiin. Saimaannorppakanta on saatu hienosti tavoitteiden mukaiseen kasvuun edellisten vuosien rajoituksilla ja paikallistason sitkeällä yhteistyöllä. Siksi uskon vakaasti, että molemmat, norppa ja kalastus, mahtuvat Saimaalle jatkossakin, toteaa maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä tiedotteessa.

Lue myös:

    Uusimmat