Saimaan kanavaliikenne kasvaa

Saimaan kanavan kautta kuljetettu tavaramäärä on noin 100000 tonnia viime vuoden syksyä suurempi. Liikennekauden tuloksen arvioidaan ylittävän 1,5 miljoonan tonnin rajan. Kanavalla kuljetaan tammikuun puoleen väliin saakka.

Järvi-Suomen merenkulkupiirin päällikkö Aimo Heiskanen kertoi kasvun johtuvan pääasiassa viime kevään hyvästä aloituksesta: kanava saatiin auki heti huhtikuun alussa eikä Viipurinlahdella ollut pahoja jääongelmia.
Heiskanen arvioi Saimaan liikenteen luotsausmaksujen korotuspaineiden hellittäneen, mikä osaltaan auttaa kuljetusväylän kehitystä. Liikenneministeriön työryhmä suositteli keväällä luotsausmaksujen korotuksista luopumista lähivuosina.

Merenkulkupiirin taustatueksi on perustettu Saimaan vesiliikenteen neuvottelukunta, johon on kutsuttu mm. satamien, alueen metsäteollisuuden, varustamojen ja matkustajaliikenteen edustus. Heiskasen mukaan neuvottelukunnan työn pääpaino on Saimaan rahtiliikenteessä, mutta esille tulevat myös matkailun ja veneilyn näkymät.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat