Latauksessa ollut sähköauto syttyi palamaan yöllä Keravan Prisman parkkihallissa.
Pelastuslaitos sai hälytyksen palopaikalle kello 1.39 torstain ja perjantain välisenä yönä.
Henkilövahinkoja ei aiheutunut, mutta palosta tullut savu levisi laajalle alueelle.
Päivystävä palomestari Päivi Lindström Keski-Uusimaan pelastuslaitokselta kertoo, että palo syttyi kerroksessa –1 eli ensimmäisellä parkkitasanteella, johon katutasosta laskeudutaan.
– Koko kauppakeskuksen myymäläosiot kärsivät savuvahinkoja, Lindström sanoo MTV Uutisille.
Pelastuslaitos sammutti palon, tuuletti tilat ja siirsi palaneen auton pois hallista.
Normaalisti vuorokauden ympäri auki oleva myymälä oli perjantaiaamuna kiinni, ja pelastuslaitokselta arvioitiin sen pysyvän kiinni koko päivän.
Kaupan ovilla oli perjantaiaamuna kirjoitettuna viesti, että kauppa on suljettu toistaiseksi. Kaupan edustajaa ei ole toistaiseksi tavoitettu kommentoimaan asiaa.
Poliisi tutkii palon syttymissyytä.
Lue myös: Auto paloiTampereen keskustan parkkihallissa – sankka savu levisi
Juttua on täydennetty lisätiedoilla 3.10. kello 8.10.