Säästökuuri päättyi! Älypuhelimiin käytetään yhä enemmän kultaa

Kullan hinta on romahtanut, mutta teknologiateollisuus janoaa arvokasta metallia tuotteisiinsa niiden laadun takaamiseksi.

Teknologiateollisuus käyttää kultaa kiihtyvään tahtiin. Viimeisten neljän perättäisen neljänneksen aikana sen käyttämän kullan määrä on ollut nousussa. Viime vuonna se käytti älypuhelimien ja LED-valojen johdotuksiin noin 84,2 tonnia kultaa.

Viime vuoteen saakka teknologiayritykset pyrkivät tuotteita valmistaessaan säästäväisyyteen. Tämä karsi kullan käyttöä laitteissa – ja myös niiden laadussa.

Nyt osa valmistajista on tajunnut, ettei kullassa säästely tai sen korvaaminen muilla metalleilla toimi yhdessä laadun säilyttämisen kanssa.

Kulta on materiaalina hyvin johtavaa, se ei kulu tai hapetu, ja sitä on helppo muovailla. Tämän vuoksi se sopiikin erityisen hyvin esimerkiksi älypuhelimen sisältämään pieneen tekniikkaan.

Kultaa käytetään myös LED-näyttöihin sekä 3D-antureihin, joita esimerkiksi iPhonen kasvojentunnistamiseen tarkoitettu ominaisuus vaatii.

***


Lue myös:

    Uusimmat