Säässä äkkikäänne kesään: Ennuste lupaa yli 20 astetta Oulun pohjoispuolelle asti

Huomenna hytistään, lämpötila voi laskea jopa nollaan – tältä sää näyttää äitienpäivänä 2:13
Huomenna hytistään, lämpötila voi laskea jopa nollaan – tältä sää näyttää äitienpäivänä

Moni sääuutisia tällä viikolla seurannut on saanut masentua lähestyvästä takatalvesta. Mutta kurkatkaapas sinne 10 päivän ennusteen puolelle: Siellä se luuraa, nimittäin kesä.

Forecan meteorologi Markus Mäntykannas vahvistaa MTV Uutisille, että lämmin aalto on tulossa äitienpäivän jälkeen Etelä-Euroopasta Suomeen. Etelä-Suomen lämmöstä on ollut viitteitä jo muutaman päivän, mutta nykyisillä ennustemalleille 20 asteen raja voi ylittyä jopa huomattavasti pohjoisempana. 

– Tiistaina Jyväskylän pohjoispuolella, keskiviikkona Ouluakin pohjoisempana, Mäntykannas sanoo, mutta korostaa, että ennusteeseen on syytä suhtautua vielä varauksella.

– Jos torstaina ja perjantaina näyttää samalta, niin uskaltaa sanoa, että jonkinlainen lämpöpyrähdys on tulossa, Mäntykannas jatkaa.

Tiistaista alkaen siis jopa yli 20 astetta luvassa: mutta erityisen mielenkiintoiseksi ennusteen tekee vuorokausien alin lukema: Esimerkiksi Nurmijärvellä lämpötila olisi jäämässä yölläkin +10 asteen tienoilla. Ja kun vuorokauden keskilämpötila pysyy useamman päivän 10 asteen yläpuolella, se tietää virallisesti, että terminen kesä on täällä.

– Terminen kesä alkaa normaalisti Etelä- Keski-Suomessa toukokuun jälkimmäisellä puoliskolla. Jos se nyt pääsisi alkamaan ensi viikolla, oltaisiin useampi viikko keskivertoaikataulua edellä, Mäntykannas hämmästelee.

Loppuviikosta olemme viisaampia, mutta varmaa on, että ainakin tämän viikon takatalviolosuhteet jäävät lyhytaikaisiksi.

Katso myös viiden vuorokauden ennuste paikkakunnallesi!

Jos ennuste ei näy, voit katsoa sen tästä!

Lue myös:

    Uusimmat