Hämeenlinnalainen Saana Mäntylä, 23, lähetti pullopostia 11 vuotta sitten heinäkuussa. Hänen ja muidenkin yllätykseksi, pulloposti rantautui nyt vuosia myöhemmin.
Kesällä 2008 Saana oli kyläilemässä mummolassaan Huittisissa. Hän oli tuolloin 12-vuotias.
Mummolan kesämökin rantaan oli eräänä aamuna ajelehtinut pullopostia, jonka Saanan pappa löysi rannasta. Tyttö oli innostunut ideasta ja halusi itsekin lähettää pullopostiterveiset.
– Pullon löytäminen oli niin hienoa ja jännää, muistan kun halusin tehdä samoin ja kirjoitin kirjeen.
Saana muistaa, kuinka hänen pappansa oli kiristänyt pullon korkin oikein tiukalle, ettei vesi pääsisi sisään. Sitten tyttö heitti pullon Kokemäenjokeen.
Saana kirjoitti kirjeessään tervehdykset ja kertoi olevansa 12-vuotias tyttö, joka pitää koirista.
– Ajattelin, että haluan kertoa jotakin itsestäni. 12-vuotiaana koirista tykkääminen tuntui varmaan tärkeältä, Saana nauraa.
Hauska yllätys
Nyt vuonna 2019, toukokuisena aamuna puhelimeen alkoi tulvia viestejä sukulaisilta ja tuntemattomiltakin ihmisiltä. Facebookiin oli tullut kuva, jossa etsittiin pullopostikirjeen kirjoittajaa.

