Säämies näytti keskisormea - BBC pyysi anteeksi

Britannian yleisradioyhtiö BBC on esittänyt julkisen anteeksipyynnön meteorologinsa puolesta.

Pahoittelut kirvoittanut tapaus sattui, kun meteorologi Tomasz Schafernaker ei tiennyt olevansa edelleen suorassa lähetyksessä ja näytti keskisormeaan kameran edessä. Huomattuaan olevansa lähetyksessä Schafernaker yritti peittää eleensä ja teeskenteli raapivansa leukaansa.

Meteorologin esittämän kansainvälisen käsimerkin syynä oli uutisankkuri Simon McCoy, joka vitsaili Schafernakerin sääennustuksen olevan ”100 prosenttisesti paikkansapitävä” ja ”tarjoavan kaikki yksityiskohdat, mitä katsoja vain ikinä haluaa tietää”.

- Uutiskanavamme studiossa ollut työntekijä on tunnustanut virheensä ja pahoittelemme mahdollista mielipahaa, BBC:n edustaja muotoilee yhtiön verkkosivuilla.

- Tomasz ei tiennyt olevansa suorassa lähetyksessä. Vaikka ele kesti vain sekunnin ajan, se ei silti ollut hyväksyttävää.

Säämies pyysi itsekin nettisivuillaan anteeksi tapahtunutta.

Puolalaista syntyperää oleva Tomasz Schafernaker on työskennellyt BBC:llä vuodesta 2001 saakka. Hän on joutunut aiemminkin pahoittelemaan lipsahduksiaan: esimerkiksi vuonna 2007 meteorologi nimitti Skotlannin läntisiä saaria sanalla ”nowheresville” (suomeksi ei-missään-kylä) säätiedotuksen aikana. Viime vuonna Schafernaker puolestaan lipsautti ruman sanan BBC Radio 4:n lähetyksessä, kun hän yritti sanoa ”muddy site” eli ”mutainen paikka”.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat