Sää lauhtuu rytinällä, mutta loppuviikosta kylmenee hyytäviin lukemiin – varoitus ajoteille!

Suomessa valkenee eilistä huomattavasti lauhempi päivä. Samalla ajokeli voi muuttua hyvinkin huonoksi, varoittaa MTV:n meteorologi Aleksi Jokela.

Keskiviikko on Jokelan mukaan tiistaihin verrattuna jopa 10–25 astetta lauhempi. Yöstä alkaen pohjoisen yli liikkuu lumisateita.

– Lämpötila on nollan vaiheilla, mutta pohjoisessa pysytään pakkasen puolella, Jokela kertoo.


Rivakka lauhtuminen ja lumisateet vaikuttavat ajokeliin, joka voi olla etenkin aamulla todella huono suuressa osassa maata.

Vielä torstaina pysytellään pitkälti samantyyppisissä lämpötilalukemissa, tosin Jokelan mukaan pohjoisessa voi jo torstaina olla hiukan kylmempää.

Viikonloppua kohti Suomeen virtaa hyytävän kylmää ilmaa. Keski- ja Pohjois-Suomessa on pakkasta 15–30 astetta viikonloppuna. Lounaassa ja etelässä on kuitenkin lauhempaa.

– Lumisateitakin voi tulla jonkin verran maan lounais- ja eteläosassa, mutta ne saattavat myös jäädä merelle, Jokela kertoo.

Viimeistään alkuviikosta hyytävä kylmyys ulottuu kuitenkin etelään asti: tässä vaiheessa näyttää Jokelan mukaan siltä, että etelässäkin pakkasta voi olla alkuviikosta 10–20 astetta.


Lue myös:

    Uusimmat