Sää lauhtuu rytinällä: Jopa yli 20 asteen kertaheitto – Putkirikkovaara!

Sää lauhtuu rytinällä kovien pakkasten jälkeen. MTV:n meteorologi Aleksi Jokela kertoo, että pohjoisessa lämpötila kipuaa loppiaisena jopa yli 20 astetta. Hän varoittaakin, että nyt putket ovat vaarassa rikkoutua.

Kuluvan talven pakkashuippu, 41,7 pakkasastetta mitattiin varhain torstaiaamuna Lapin Muoniossa. Perjantaina lauhtuu kertaheitolla. Kehitys on omiaan vaarantamaan putkien kunnon.

– Ensin vesi jäätyy putkessa ja kun pakkanen kiristyy, jää tiivistyy pienempään tilaan ja silloin putkeen tulee taas lisää vettä, joka jäätyy. Lämmetessään jää laajenee ja putki voi poksahtaa rikki, kun sää lauhtuu rytinällä, Jokela huomauttaa.

Sää lauhtuu Jokelan mukaan pohjoisesta sekä lännestä alkaen, ja loppiaisena ollaan jo huomattavasti lauhemmissa lukemissa kuin edellispäivänä.

Lännessä voi päivällä olla ja alle 10 astetta pakkasta. Etelässä perjantai on kuitenkin vielä melko kylmä päivä.

– 20 pakkasasteen lukemia esiintyy yleisesti. Kylmin painopiste siirtyy itään, missä 30 pakkasastetta on mahdollinen vielä loppiaisenakin.

Jokela huomauttaa, että pohjoisessa kova tuuli puhaltaa ja purevoittaa pakkasen tuntua.

– Taitavat tuntua joka tapauksessa melkein 30 asteelta tuulen kera, hän sanoo.

Loppiainen on aurinkoinen päivä etelä- ja keskiosassa maata, mutta pohjoisessa on vähän pilvisempää.

Myös ajoteillä kannattaa olla tarkkana. Jokelan mukaan loppiaisillasta alkaen tulevat pohjoisesta lähtien lumisateet, joiden johdosta ajokeli on huono suuressa osassa maata.

– Lunta tulee viikonloppuna koko maahan. Sen jälkeen Suomessa ei ole enää lumettomia paikkoja. Tällä hetkellä vielä lounaassa joitakin lumettomia kohtia on.


Lue myös:

    Uusimmat