Ryöstöjen suma riepotteli Ylivieskaa: Asemies tehtaili useita ryöstöjä ja niiden yrityksiä, poliisi joutui varoittamaan kauppiaita

Ylivieskan alueella tapahtui eilisen ja tämän päivän aikana yhteensä neljä ryöstöä ja ryöstön yritystä, kertoo poliisi. Teoista epäilty mies on saatu pidätettyä.

Ryöstöjen suma käynnistyi eilen päivällä, kun mieshenkilö yritti ryöstää aseella uhaten Ylivieskan Kaisaniemen Salen kassan. 

Poliisi pääsi paikalle nopeasti, mutta ryöstöä yrittänyt mies oli ehtinyt livahtaa karkuun ilman saalista. 

Vain noin tuntia myöhemmin Ylivieskan keskustan R-Kioskista tuli myös ryöstöhälytys. Asialla oli tuntomerkkien perusteella sama mies, joka aiemmin yritti ryöstää Salen.

Tällä kertaa mies onnistui aseella uhaten ryöstössään. Poliisi kertoo tiedotteessaan, että saaliina oli "vähäinen määrä omaisuutta". 

Paikalle hälytettiin useita poliisipartioita, mutta mies pääsi jälleen pakenemaan. 

– Hänestä oli jo kertynyt tuntomerkkejä niin, että poliisi osasi yksilöidä epäillyn ja aloittaa etsinnät ja muut tutkintatoimet, kertoo poliisi. 

Varhain tänä aamuna Ylivieskan keskustan K-marketiin kohdistui seuraava törkeän ryöstön yritys. 

– Tuntomerkkien perusteella saman henkilön epäillään jälleen uhanneen kaupan kassaa aseella. Hän ei saanut haltuunsa omaisuutta, poliisi kertoo. 

Pian tämän jälkeen mies yritti jälleen ryöstää R-kioskia aseella uhaten. 

Poliisi oli varoittanut kauppaliikkeitä ja epäilty pystyttiin seuraavaksi paikallistamaan keskustan Saleen, jonka lähettyviltä poliisi otti hänet kiinni.

Epäilty on nyt pidätettynä ja häntä tullaan vaatimaan vangittavaksi. Epäillyn hallusta löytyi muun muassa käsiasemallinen kuula-ase. 

– Saman henkilön epäillään syyllistyneen myös kaksi viikkoa aiemmin tapahtuneeseen Vihannin S-Marketin aseelliseen ryöstöön, jossa hän sai haltuunsa rahaa, kertoo poliisi.

Rikosten tutkinta on kesken eikä poliisi tässä vaiheessa voi tiedottaa asiasta enempää. 

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja