Ryhmäliikuntatunneilla piilee kavala koronavaara – viruslinko sairastutti yli 100 ihmistä Etelä-Koreassa
Yli sata ryhmäliikuntatunneille osallistunutta ihmistä sairastui koronaviruksen aiheuttamaan covid-19-tautiin Etelä-Koreassa, Yhdysvaltain tautikeskus kertoo julkaisemassaan raportissa. Suljetuissa sisätiloissa tapahtuvat intensiiviset ryhmäliikuntatunnit voivat levittää virusta tehokkaasti.
Helmikuun puolessa välissä Etelä-Koreassa järjestetyt ryhmäliikuntatunnit on yhdistetty 112 koronatapaukseen. Tanssituntien 27 vetäjää treenasivat intensiivisesti yhdessä neljän tunnin ajan. Heistä kahdeksalla todettiin myöhemmin koronavirustartunta, vaikka koulutuksen aikaan he olivat oireettomia.
Maaliskuun alussa paikalliset terveysviranomaiset olivat jäljittäneet koulutukseen osallistuneiden ohjaajien myöhemmin vetämiin ryhmätanssitunteihin yli sata koronatapausta.Tanssitunnit kestivät 50 minuuttia ja niitä pidettiin kahdesti viikossa. Ohjaajat ja osallistujat eivät olleet toistensa lähellä treenien ulkopuolella. Tuntien aikaan ohjaajilla oli lieviä koronaoireita, kuten yskää.
Keskimäärin tunneille osallistujat saivat koronavirustartuntaan viittaavia oireita 3,5 päivää tanssitunnille osallistumisen jälkeen.
Ennen liikuntapaikkojen sulkemista yhteensä 217 treenaaja oli altistunut koronavirukselle 12 eri toimipisteessä. Vahvistetuista 112 koronatapauksesta hieman yli puolet oli seurausta tanssituntien vetäjiltä saaduista tartunnoista. Loput tartunnat tapahtuivat joko treenaajien perheiden sisällä tai heidän muissa sosiaalisissa ympyröissään.
Suljetuissa tiloissa järjestetyt ryhmäliikuntatunnit potentiaalisia viruslinkoja
Tartuntojen vyyhdin uskotaan olevan seurausta pienissä ja suljetuissa sisätiloissa intensiivisesti treenaavista suurista ryhmistä. Kostea ja lämmin liikuntasali yhdessä kovaa treenaavien tanssijoiden puuskutuksen kanssa luultavasti aiheutti ohjaajien hengitysteistä lähtöisin olevien saastuneiden pisaroiden leviämisen.
Niillä liikuntatunneilla, joihin osallistui alle viisi ihmistä kerrallaan, ei havaittu koronatartuntoja. Myöskään rauhallisemmille pilates- ja joogatunneille osallistuneilla ihmisillä ei havaittu koronatartuntoja, vaikka heidän ohjaajansa kantoi virusta. Jooga- ja pilatestunneille osallistui alle 10 ihmistä kerrallaan.
Raportin kirjoittajat alleviivaavat, että suljetuissa tiloissa tapahtuvia intensiivisiä ryhmäliikuntatuokioita kannattaa välttää nykyisen koronatilanteen aikana, vaikka osallistujia olisi vain vähän.
Tapaukset vahvistavat myös käsitystä, jonka mukaan koronavirusta kantava henkilö voi tartuttaa tautia jo ennen oireiden alkamista. Huhtikuussa ilmestyneessä tutkimuksessa arvioitiin, että viruksen tarttuvuus on huipussaan oireiden alkaessa tai pari päivää ennen oireilua.
Lue kaikki koronaviruksesta.
Lähteet: CDC Emerging Infectious Diseases, CNN, Business Insider
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää