Ruotsissa ruoka on kallistunut vielä nopeammin kuin Suomessa – asiantuntija kertoo, miksi
Heikon valuutan vaikutukset näkyvät ruotsalaisten kauppalaskuissa.
Ruotsissa ruoan hinta on kohonnut nopeammin kuin Suomessa ja muissa pohjoisissa naapurimaissa. Tammikuussa elintarvikkeet kallistuivat Ruotsissa lähes 20 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna, kertoo maan tilastoviranomainen.
Samaan aikaan Suomessa ja Tanskassa ruoan hinta nousi noin 15 prosenttia. Norjassa elintarvikkeiden hinnat kipusivat keskimäärin 12 prosenttia vuoden takaisesta.
Asiantuntijoiden mukaan ruoan nopealle kallistumiselle Ruotsissa on tärkeä syy.
– Heikko Ruotsin kruunu. Se antaa ylimääräisen sysäyksen elintarvikkeiden hinnoille Ruotsissa muihin maihin verrattuna, sanoo Nordean pääanalyytikko Torbjörn Isaksson.
Iso osa Ruotsissa myytävästä ruoasta tuodaan ulkomailta, ja heikko kruunu tekee tuontitavaroista aiempaa kalliimpia. Sen huomaa erityisen selvästi hedelmien ja vihannesten kohdalla.
Silti heikko kruunu nostaa Isakssonin mukaan myös Ruotsissa tuotetun ruoan hintaa.
– Vaikka tuotteita tuotetaan ja myydään Ruotsissa, on ruotsalaisella tuottajalla aina mahdollisuus myydä ulkomaille, jos hinta on siellä parempi. Siksi heikko kruunu iskee myös Ruotsissa tuotettuihin elintarvikkeisiin, Isaksson kertoo.
Norjaan vaikea tehdä vertailua
Myös Ruotsin valtiollisen tutkimuslaitoksen Konjunkturinstitutetin ekonomisti Erik Glans katsoo, että kruunu on "todennäköisesti tärkein" selitys eroille hintojen nousuvauhdissa.
Glans mainitsee, että Ruotsin kruunu heikkeni 12 kuukaudessa noin kahdeksan prosenttia euroon nähden. Elintarvikkeiden hintojen voi hänen mukaansa odottaa nousevan sitä enemmän, mitä enemmän kruunun vaihtokurssi heikkenee.
Lue myös: Ruotsiin odotetaan vaikeaa talvea – energia- ja inflaatiokriisi iskevät kipeämmin kuin naapurimaissa
Myös Norjan kruunu on heikko
Ruotsin kruunun tavoin myös Norjan kruunu on heikko, mutta Norjassa ruoan hinta ei ole noussut yhä reippaasti.
Nordean Isakssonin mukaan on vaikeaa tehdä vertailua Norjaan, koska Norjan elintarvikemarkkinat ovat säännellymmät ja "jäykemmät" kuin Ruotsissa.
Hänen mukaansa Suomi ja Tanska ovat parempia vertailukohtia.
– Ruotsin kruunu on heikentynyt paljon sekä euroon että Tanskan kruunuun nähden, Isaksson sanoo.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää