Ruotsissa käytetyt alkopuomit halutaan myös Suomeen – näin ne toimisivat

Ruotsissa jo käytössä olevat alkopuomit kannattaisivat myös Suomessa, kertoo Trafin selvitys.

Ruotsissa laivoista poistuvat autoilijat joutuvat puhaltamaan alkopuomin kohdalla päästäkseen jatkamaan matkaa. Samanlaista puomikäytäntöä kaavaillaan myös Suomeen osaksi automaattista valvontaa.

Tehostuneen rattijuopumusvalvonnan lisäksi tieliikennejohtaja Marko Sillanpää Trafista uskoo, että puomeilla olisi myös ennaltaehkäisevä vaikutus.

– Liikenne ja alkoholi eivät kuulu koskaan yhteen ja alkopuomit voisivat olla yksi keino vähentää potentiaalisia tilanteita, missä liikenteeseen lähdetään muutaman lasin jälkeen, toteaa Sillanpää tiedotteessa.

Trafin merenkulkujohtaja Tuomas Routa peräänkuuluttaa kuitenkin laivaliikenteen sujuvuutta.

– Onkin ehdottoman tärkeää, että kaikki kokeilua koskevat ratkaisut tehdään hyvässä yhteistyössä ja sovitaan jo etukäteen keinoista, millä sujuvuutta mahdollisesti rasittavat ongelmat vältetään, jottei kokeilusta koidu taloudellisia kustannuksia varustamoille tai satamille, jatkaa Routa.

Alkopuomit voisikin tarvittaessa kätkeä pois päältä, jotta liikenne kulkisi sujuvasti.

Puomien hankintakustannukset liikkuvat noin 250 000 eurossa ja juridisesti alkopuomikäytäntö olisi Suomessa mahdollinen.

– Jos alkopuomitoiminnalla voidaan estää yksikin tieliikennekuolema tai muutama loukkaantuminen, on puomijärjestelmä jo maksanut itsensä takaisin puhumattakaan liikenneonnettomuuksien välttämisen inhimillisestä merkityksestä, summaa Sillanpää.

Lähde: Trafi

***

On toki muitakin asioita, kuin rattijuopumus, joita pitäisi tien päällä välttää. Kuten meikkaaminen auton ratissa.

Nainen meikkaa ajaessaan 1:19

Lue myös:

    Uusimmat