Mainos

Ruotsissa juutalaisvastainen mielenosoitus

Natsit osoittivat tänään Tukholmassa avoimesti mieltään juutalaisia vastaan. Mielenosoitus oli luvaton, mutta poliisi ei estänyt sitä.

Kyseessä oli Expo-lehden mukaan sodan jälkeen ensimmäinen avoimesti juutalaisvastainen mielenosoitus Ruotsissa. Mieltään osoitti Nationalsosialistisk Front ja kolme muuta natsijärjestöä, mm. Gula Korset, ja siihen osallistui satakunta marssijaa.

Marssi alkoi iltapäivällä työväenliikkeen perinteiseltä kokoontumispaikalta Norra Bantorgetilta. Siellä oli jo muutamia tunteja odottanut parinsadan ihmisen vastamielenosoitus, jolta myös puuttui lupa.

Natsien saapuessa ryhmien välille puhkesi tappelunnujakka, jonka noin 60 paikalle komennettua poliisia sai nopeasti loppumaan. Mielenosoittajat yrittivät pitää kokouksen Tukholman päärautatieaseman edustalla, mutta jatkoivat matkaansa, kun poliisi uhkasi hajottaa kokouksen. Mielenosoitus päättyi Medborgarplatsenin aukiolle eteläiseen Söderin kaupunginosaan.

Kysymykseen, miksei luvatonta natsimielenosoitusta estetty, vastasi Tukholman poliisin vuoropäällikkö Tommy Andersson: -Meillä ei ollut todisteita siitä, että oli esiintynyt (laissa kiellettyä) kansanryhmän vastaista kiihotusta.

-Meillä ei ollut myöskään riittävästi väkeä natsimielenosoituksen hajottamiseksi, varsinkaan, kun selän takana oli 200 anarkistia. Sen jälkeen kun kokous hajaantui Päärautatieaseman luona, kyseessä ei ollut enää mielenosoitus. Silloin kyseessä oli kaupungilla kävelevä ihmisjoukko, Andersson jatkoi.
(STT-TT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.