Ruotsissa avattu Ällöttävän Ruuan museo: ”Oksensin päivittäin”

Ruotsissa avattu Ällöttävän Ruuan museo 1:35

Ruotsissa Malmössä on avattu "Ällöttävän Ruuan museo". Museon ruokanäytteet ovat niin kamalia, että sisäänpääsylippuina toimivat oksennuspussit.

Näyttelyn johtaja Samuel West kertoo, että kyseessä on viihdyttävä kokemus, jolla on myös vakava viesti: herkullisena tai kuvottavina pidetyt asiat ovat kulttuurin mukaan opittuja.

Tämän toivotaan rohkaisevan ihmisiä käyttämään ekologisesti kestävämpiä tulevaisuuden ruokia, kuten hyönteisiä ja laboratoriossa kasvatettua lihaa.

Esillä on 80 erilaista ruokanäytettä, kuten sammakko-smoothieta. Tarjolla on myös osittain kehittyneitä ankan sikiöitä, jotka on keitetty munan sisään sekä toukkien saastuttamaa sardinialaista juustoa.

West sanoo maistaneensa vain noin 50 prosenttia näytteillä olevista ruuista. Hän kertoo oksentaneensa päivittäin valmistellessaan näyttelyä.

Westin käsialaa on myös Helsingborin “Epäonnistumisten Museo”, jossa esitellään erilaisia flopanneita tuotteita.

Lue myös:

    Uusimmat