Ruotsin 22-vuotias hiihtolupaus sai aivoinfarktin ja lyyhistyi kotinsa lattialle – muutos rutiineihin toi pikaisen avun: "Muuten olisin maannut siinä koko yön"

Maastohiihdon ruotsalaislupaus Filippa Lindman sai aivoinfarktin ollessaan suihkussa. Ruotsalainen kertoi tapahtuneesta Expressenille.

Lindman on ollut pidemmän aikaa ikäluokkansa suurimpia lupauksia maastohiihdossa. Hän on ollut mukana nuorten maajoukkueissa, tehnyt hyviä tuloksia kotimaan mestaruuskisoissa sekä taistellut pääsystä lajin huipulle. Kolme viikkoa sitten Lindman sai aivoinfarktin, joka laittoi urahaaveet toissijaiseen asemaan. 

– Olin pelaamassa jalkapalloa, minkä jälkeen ystäväni toivat minut kotiin. Kun yritin laittaa suihkua pois päältä, niin tuntui, että jalkani olivat liimautuneet lattiaan. Jalkojen nostaminen ei onnistunut. Ensimmäinen ajatukseni oli se, että olisin syönyt liian vähän päivän aikana ja ajattelin, että menen keittiöön syömään jotain. En kuitenkaan päässyt sinne asti, Lindman kertoo.

– Aluksi en voinut liikuttaa jalkojani, joten istuin lattialle. Minulla oli onneksi puhelimeni mukana kylpyhuoneessa. Soitin isälleni ja selitin, että jokin on nyt vinossa. Pyysin häntä soittamaan ambulanssin, jonka jälkeen lyyhistyin kasaan. Lopulta makasin lattialla enkä voinut liikuttaa mitään, Lindman jatkaa.

Ruotsalainen oli itse ymmärtänyt, mikä häntä vaivasi ja kertoi ensihoitajille saaneensa aivoinfarktin. Hoitohenkilökunnan sisäänpääsy ei kuitenkaan ollut helppo. Ensimmäinen este oli kerrostalon portti, josta he pääsivät läpi pelastustoimen avulla. Asunnon ovella tuli eteen seuraava haaste, sillä se oli murtovarma.

– Heidän piti rikkoa koko betoniseinässä kiinni ollut karmi. Siellä minä makasin metrin päässä ovesta enkä voinut tehdä mitään. Se oli se pahin tunne, kun makasin siinä ja ajattelin: Herranen aika, eihän tässä tarvitse muuta kuin mennä sinne ja avata ovi heille. Makasin metrin päässä. Kehoni ei toiminut, pikkurillini ei edes reagoinut. Se oli täysin epätodellista, Lindman sanoo.

Lopulta ovesta päästiin sisälle ja Lindman vietiin sairaalaan. Magneettikuvista näkyi aivoissa ollut tukos.

– Kun tulin sairaalaan, niin oikea puoli palasi takaisin ja vasen puoli oli ainoastaan kokonaan kuollut, Lindman kertoo.

– Minulla oli todella paljon onnea. Se ei ennen kaikkea vaikuttanut muistiin ja saan sanottua sanoja, joita ajattelen. Vain sellainen asia, että minulla oli puhelimeni mukana kylpyhuoneessa, mitä en tavallisesti tee. Muuten olisin maannut siellä koko yön, Lindman sanoo.

Lindman on jo ottanut suuria edistysaskelia kuntoutuksessaan. Oikea puoli on palautunut täysin ja vasen tulee päivä päivältä paremmaksi. Hän on erityisen kiitollinen siitä, että hänellä on urheilutaustaa.

– Se auttaa todella paljon tässä tilanteessa. Olen jo voinut ottaa merkittäviä askelia kuntoutuksen suhteen. Kaikki ovat aivan ihmeissään, kuten minäkin. He sanovat, että miten ihmeessä pystyt jo tekemään noin. Se on todella hauskaa, Lindman toteaa.

Ruotsalaisen tavoitteena on palautua täysin entiselleen, mutta hiihtouraa hän ei toistaiseksi ajattele sen kummemmin.

– Kaikki muut harjoittelevat ja hiovat itseään parhaaseen kuntoon kautta varten, mutta siitä minä olen kaukana. Se on sellaista, jota en nyt juuri ajattele. Ainoa tavoitteeni on saada kehoni jälleen toimimaan, Lindman päättää.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja