Ruotsille murskatappio nuorten MM-finaalissa – kultapeli päättyi rajuun tunnepurkaukseen

Tulosruutu: Suomi suli rajulla tavalla jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-pronssiottelussa

Yhdysvallat nappasi kultaa jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa, kun se kaatoi finaalissa Ruotsin 6–2.

Yhdysvallat eteni finaaliin, kun se kaatoi torstain välieräottelussa kuohuttavien vaiheiden jälkeen Suomen 3–2.

Perjantain finaalissa USA piti tahtipuikkoa hallussaan. Jenkkijoukkue siirtyi avauserän lopulla johtoon, kun Gabe Perreault ohjasi Will Smithin heiton sisään.

Ruotsi tasoitti toisen erän alkuhetkillä. Tällä kertaa Otto Stenberg ohjasi Mattias Hävelidin laukauksen sisään.

USA kuittasi tämän erän puolen välin tuntumassa, kun Isaac Howard iski kaksi maalia.

Ruotsi kavensi vielä toisen erän loppuun, kun Jonathan Lekkerimäki heilutti maaliverkkoja.

Toisessa erässä nähtiin myös tunnekuohuntaa – muun muassa Yhdysvaltojen hyökkääjän Rutger McGroartyn rajun taklauksen myötä.

USA:n johto kasvoi päätösperiodilla Zeev Buiumin maalin myötä. Göteborgissa kotiyleisö oli shokissa, kun Ryan Leonard iski taululle 5–2-maalin.

Ruotsi yritti vielä kiriä lähelle, mutta McGroarty päätti isäntien aikeet, kun hän neppasi kiekon tyhjiin.

Tunteet kuumenivat oikein kunnolla 31 sekuntia ennen kolmannen erän loppua, kun jäällä nähtiin joukkotappelu. Ottelun tuomaristo komensi useita pelaajia pukukopin puolelle.

Yhdysvallat otti lopulta 6–2-voiton.

USA nappasi viimeksi kultaa nuorten MM-kisoissa vuonna 2021.

Ruotsi otti nyt hopeaa ja pronssille ylsi Tshekki, joka kaatoi perjantain shokeeraavassa pronssipelissä Suomen.

Lue myös:

    Uusimmat