Ruotsi myönteinen puolustusministeri Niinistön ehdotukseen: Norja pohdiskelee, mutta Tanskaa ei välttämättä kiinnosta

Puolustusvoimat ei suunnittele dronejoukkoja 0:49
Drone-lennokkien käytöstä puolustusvoimissa keskusteltiin viime vuoden lopussa, mutta varsinaisia drone-joukkoja ei ole kuitenkaan tulossa.

Pohjoismaiden maavoimilla voisi olla jatkuvampaa, rajat ylittävää harjoitustoimintaa pohjoisessa. Näin ehdottaa Suomen puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.), joka on puhunut asiasta pohjoismaisten kollegoidensa kanssa.

Maavoimien jatkuvammassa, pohjoisessa harjoitustoiminnassa voisivat olla Niinistön mukaan mukana Suomi, Ruotsi ja Norja.

–  Tanskaa tämä ei välttämättä kiinnosta, koska siellä pohjoisessa harjoittelemme. Joten tämä on näiden kolmen pohjoismaan hanke. Katsotaan, mitä siitä tulee, Niinistö sanoi Ruotsin Sälenin turvallisuus- ja puolustuskonferenssissa maanantaina.

Niinistön mukaan Suomen, Ruotsin ja Norjan maavoimat voisivat toteuttaa rajat ylittäviä harjoituksia siten, että harjoittelu hyödyttää jokaista harjoituksiin osallistuvaa maata.

–  Aivan niin kuin meidän ilmavoimatkin harjoittelevat yhdessä, (se on) lähes viikoittain harjoitustoimintaa, ministeri Niinistö sanoi.

Ruotsi myönteinen, Norja pohdiskelee

Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist sanoo suhtautuvansa ajatukseen "erittäin myönteisesti".

–  Olemme jo työstäneet suunnitelmaa, miten harjoituksia voisi hoitaa yhdessä tulevaisuudessa. Mielestäni voisimme tehdä paljon enemmän maavoimien puolella, Hultqvist sanoi lehdistötapaamisessa Sälenissä.

Norjan puolustusministeri Frank Bakke-Jensen on varovaisen myönteinen Niinistön ehdotukselle ja yhteisen harjoitustoiminnan lisäämiselle pohjoisessa, mutta hän haluaa vielä jatkaa asian selvittelyä.

–  Tämä on hyvä idea, mutta koska olemme poliitikkoja, haluaisimme ammattilaisten katsovan, miten tämän hoitaisi, Bakke-Jensen sanoi.

Pohjoismaiden puolustusministerit esiintyivät tänään Ruotsissa Sälenin turvallisuus- ja puolustuskonferenssissa. Ministeri Niinistön pikavisiitti konferenssissa päättyi iltapäivällä.

Lue myös:

    Uusimmat