Ruotsalaislehti: Sampo tutkii mahdollisuuksia Nordea-omistuksensa myymiseen

Finanssikonserni Sampo on ryhtynyt aiempaa aktiivisemmin selvittämään mahdollisuuksia Nordea-omistuksensa myymiseen, kertoo ruotsalainen talouslehti Dagens Industri (DI).

Lehti uutisoi asiasta lähteidensä tietojen pohjalta.DI:n tietojen mukaan Sammon Nordea-omistusten myyminen voisi olla todennäköisempää kahden vuoden sisällä kuin kolmen tai neljän vuoden kuluttua.

Sampo on Nordea-pankin suurin yksittäinen omistaja hieman alle 20 prosentin osuudella.Investointipankki Carnegien osakeanalyytikko Johan Ström jakaa DI:n nimettömien lähteiden käsityksen Nordea-omistusten mahdollisesta myymisestä.

– Luulen, että se voi tapahtua vuonna 2021. Viimeistään vuonna 2022, hän sanoo DI:lle.

Inderesin analyytikko pitää aikataulua loogisena

Analyysiyhtiö Inderesin pääanalyytikko Sauli Vilén kommentoi DI:n uutista Twitterissä.
– Ei yllätä ja aikataulu hyvin looginen. 12–18 kuukauden päästä tiedetään, onnistuiko Nordean tuloskäänne vai ei, Vilén kirjoittaa.

Jos Nordea onnistuu kohentamaan tulostaan, saisi Nordean osakkeista Vilénin mukaan hyvän hinnan, mikä motivoisi myymään. Toisaalta Vilén uskoo, että jos tuloskäänne epäonnistuu, voisi Sampo olla valmis heittämään pyyhkeen kehään eli luopumaan Nordeasta.

–  Sampo on parin vuoden päästä vakuutusyhtiö, Vilén arvioi.

Sampo-konserniin kuuluvat tytäryhtiöinä vakuutusyhtiöt If ja Topdanmark sekä henkivakuutus- ja varainhoitoyhtiö Mandatum Life. Nordea puolestaan on Sammon osakkuusyhtiö. Sammon Nordea-omistusten arvo oli perjantain päätöskurssilla runsaat viisi miljardia euroa.

Elokuussa Sampo teki ostotarjouksen 70 prosentin osuudesta brittiläisessä Hastings-vakuutusyhtiössä, joka on erikoistunut moottoriajoneuvojen vakuutuksiin. Tuolloin Sampo kertoi, että sen strategisena tavoitteena on kasvattaa entisestään vahinkovakuutusliiketoimintaansa.

Lue myös:

    Uusimmat