Nordea: Lähes joka toinen suomalaisista ei olisi valmis muuttamaan työn perässä – ekonomistilta kolme ehdotusta tilanteen parantamiseksi

Kolmannes suomalaisista olisi valmis muuttamaan työn perässä, jos he jäisivät työttömiksi, ilmenee Nordean teettämästä kyselytutkimuksesta.

Valmiimpia muuttamaan ovat nuoret aikuiset. Sen sijaan yli 50-vuotiaat ovat haluttomampia muuttamaan.

Yli 40 prosenttia vastaajista ilmoitti, ettei olisi valmis muuttamaan, ja neljäsosa ei osannut kertoa miten toimisi.

Nordean ekonomisti Juho Kostiainen huomauttaa, että avoimia työpaikkoja on edelleen, mutta ne sijaitsevat monesti eri paikkakunnilla kuin työttömät työnhakijat

.– Erityisesti tällaisena aikana, kun työttömyys lisääntyy, olisi syytä pohtia, miten kannustimia voitaisiin lisätä ja ihmisiä auttaa muuttamaan työn perässä, Kostiainen sanoo tiedotteessa.

Hänen mukaansa vaihtoehtoina voisi olla varainsiirtoveron alentaminen, liikkumisavustuksen laajentaminen sekä työn vastaanottovelvoitteen kiristäminen.

Asumismenoista selvitään paremmin kuin keväällä

Kyselystä selviää myös, että suomalaiset selviytyvät asumismenoistaan nyt paremmin kuin keväällä. Oman asunnon hintakehityksen suhteen ollaan positiivisempia, sillä harvempi uskoo asuntonsa arvon heikentyvän koronakriisin seurauksena.Lähes neljä viidestä suomalaisesta selviytyy asumismenoistaan entiseen tapaan. Huhtikuussa vastaavassa kyselyssä määrä oli kolme neljäsosaa.

– Asuntomarkkinat eivät missään vaiheessa kokeneet äkkipysähdystä, vaikka sitä osittain pelättiin. Näin ollen merkittävää vaikutusta hintojen kehitykseen ei ole nähty, kertoo Nordea Kiinnitysluottopankin toimitusjohtaja Jussi Pajala.Tutkimuksen otanta on yli tuhat suomalaista. Tiedot kerättiin internet-kyselyllä 11.–18. syyskuuta.

Lue myös:

    Uusimmat