Ruokavaliolla yhteys masennukseen

Ravinnolla ja erityisesti B-vitamiinien saannilla on yhteys psyykkiseen hyvinvointiimme. Kuopion yliopiston tuore tutkimus osoittaa, että itäsuomalaiset keski-ikäiset miehet eivät saa ravinnostaan riittävästi folaattia, jonka hyviä lähteitä ovat mm. tuoreet kasvikset, hedelmät ja marjat, pavut, täysjyvävilja sekä maksa.

Folaatti on vesiliukoinen B-vitamiini, jonka vähäinen saanti johtaa herkästi puutostiloihin.

- Vähäiseen folaatin saantiin liittyi selvästi kohonnut riski sairastua masennukseen sekä yli kolminkertainen riski joutua masennuksen vuoksi psykiatriseen sairaalahoitoon tutkimuksen seuranta-aikana, kertoo lääketieteen lisensiaatti, erikoislääkäri Tommi Tolmunen.

Tutkimustulokset tukevat kasvisten ja vihannesten käytön merkitystä ruokavaliossa, mutta eivät toisaalta myöskään sulje pois oikeutta nauttia pihvistä, jos se kuuluu mielihyvän lähteisiin. Monipuolinen sekaruokavalio on useimmille yksinkertaisin tapa ylläpitää psyykkistä hyvinvointiaan, sikäli kun se ravinnosta riippuu.

Vitamiinien riittävän saannin turvaavista lisäravinteista saattaa olla hyötyä masennuksesta kärsiville. Siitä, voidaanko lisäravinteilla ehkäistä masennusta muuten terveillä ihmisillä, kaivataan vielä lisätutkimuksia ennen suositusten antamista.

Tuoreet kasvikset pääosassa

Tutkimukseen osallistui yli 2300 Kuopion seudulla asuvaa keski-ikäistä miestä, joita seurattiin yli 15 vuoden ajan. Tutkimus osoitti, että itäsuomalaisten miesten folaatin saanti oli ravintosuosituksia vähäisempää. Ruokavaliossa ei myöskään tapahtunut merkittäviä muutoksia seuranta-aikana.

Vakavaa masennusta sairasti noin 70 tutkituista miehistä. Vain neljäsosa miehistä sai folaattia riittävästi. Folaatin vähäinen saanti saattaa olla merkittävä tekijä masennuksen takana Suomessa, jossa ruokavalioon ei kuulu tarpeeksi kasviksia. Ihanteellista olisi, jos ruokavaliossa painottuisivat nimenomaan tuoreet kasvikset.

Tolmusen mukaan B-vitamiinin saannilla on varmasti yhteys psyykkiseen hyvinvointiin. Syy- ja seuraussuhteet ovat pikkuisen epävarmoja. B-vitamiinin puutos saattaa pahentaa masennusta ja masennus voi puolestaan heikentää entisestään ruokavalion laatua.

Myös eläinperäisestä ravinnosta saatavalla B12-vitamiinilla on yhteys masennukseen. Tutkimuksessa osoitettiin, että vakavaa masennusta sairastavat toipuivat sitä todennäköisemmin sairaudestaan mitä korkeampi seerumin B12-vitamiinipitoisuus heillä oli. Tolmusen väitöskirjatutkimus tarkastettiin perjantaina Kuopion yliopistossa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat