Perussuomalaisten kansanedustaja Pirkko Ruohonen-Lerner selittää kummastusta herättänyttä kommenttiaan nuorten naisten palkkaamisesta provosoitumisella
Ruohonen-Lerner sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa, että kannattaa mieluummin palkata nuoria miehiä kuin naisia. Jutussa ihmetellään, miksi Ruohonen-Lernerillä on ollut niin monta eduskunta-avustajaa ja kysytään, miksi ihmissuhteet eivät toimi.
– Viisain olisin ollut, kun olisin ottanut vuonna 2007 nuoren miehen avustajaksi, ei olisi tullut äitiysloman sijaisia ja sijaisen sijaisia, Ruohonen-Lerner vastasi haastattelussa.
Nyt hän harmittelee sanomaansa. Hän uskoo, että kaikki hänet tuntevat tietävät kyseessä olleen vitsi.
– Pitäisi aina pysyä asialinjalla. Ei pitäisi provosoitua, kun provosoidaan.
Ruohonen-Lerner ei hyväksy väitettä, että hänellä olisi ollut tavallista enemmän avustajia. Avustajia olisi ollut hänen mukaansa vähemmän, jos hän olisi palkannut miehiä tai ikääntyneempiä naisia.
– Totta kai kannatan miesten ja naisten tasa-arvoa työmarkkinoilla. Olen lähes aina palkannut avustajiksi naisia, Ruohonen-Lerner sanoo.
Yksi syy avustajien lähtöön on ollut hänen mukaansa myös kansanedustajien avustajien huono palkkaus.
– Hallituksen ministereiden lukuisille avustajille kyllä on varaa maksaa hyvää palkkaa, mutta kansanedustajien avustajien palkka on 2300 euroa kuukaudessa.