Mainos

Runsas lumisade aiheuttanut sähkökatkoja Etelä-Suomessa – sähköttä edelleen lähes 8000 asiakasta

Runsas lumisade on aiheuttanut sähkökatkoja Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Carunan mukaan ilman sähköä on tällä hetkellä vielä 7 600 asiakasta.

Eniten sähkökatkoja on Länsi-Uudellamaalla. Torstaina kello 13 mennessä sähköt oli saatu palautettua 21 000 Carunan asiakkaalle.

– Korjaustyöt ovat käynnissä, mutta sää hankaloittaa liikkumista ja viankorjaustoimenpiteitä. Tällä hetkellä tiedossa olevat viat saadaan korjattua arviolta iltaan mennessä. Tarvittaessa korjaustoimenpiteitä jatketaan yön yli, Caruna kertoo tiedotteessaan.

Lumisateiden ennustetaan jatkuvan koko torstaipäivän ja siirtyvän Keski-Uudellemaalle. Märkä lumi saattaa aiheuttaa vielä lisää vahinkoja, sillä märän lumen painosta ilmajohdoille taipuvat puut saattavat aiheuttaa uusia vikoja.

– Kun sää sallii, teemme tarkastuslentoja helikopterilla. Käymme läpi lumisade-alueella olevat sähkölinjat vielä korjaamatta olevien vikojen paikantamiseksi ja viankorjaustoimenpiteiden nopeuttamiseksi. Samalla kartoitamme linjoille nojaavat puut, jotta voimme ehkäistä uusien vikojen synnyn ja niistä aiheutuvat uudet sähkökatkot, Caruna toteaa.

Caruna kertoo lisänneensä viankorjaushenkilökuntaa, jotta viat saataisiin korjattua mahdollisimman pian.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.