Suomen vanhin ja Euroopan toiseksi vanhin rockfestivaali Ruisrock täyttää 40 vuotta. Ruisrockin ohella myös Hollannin Pinkpop ja Tanskan Roskilde ovat ehtineet kunnioitettavaan keski-ikään.
Ensimmäinen rock-festivaali herätti Suomessa tuoreeltaan hämmästystä. "Poliisi sai huostaansa huumausaineiden myynnillä hankittuja rahoja, myynnin yhteydessä käytettyjä kirjevaakoja, hasiksen paloitteluveitsiä, lukuisia hasis-piippuja, sekä yhden vesipiipun", raportoi Helsingin Sanomat vuonna 1970.
Rokki-ikäihmiset maksutta sisään
Ensimmäisen Ruisrockin aikaan syntyneet ovat nyt jo keski-ikäisiä. Synttärivuonna Ruisrock kutsuu heidän lisäkseen myös keski-iän ylittäneitä käymään Ruissaloon. Kaikki ennakkoon ilmoittautuneet yli 70-vuotiaat pääsevät festivaaleille perjantaina ilmaiseksi. Rokkimummoja ja -vaareja onkin tulossa alueelle ilmaispiletillä noin 30.
Lehdistö on aina seurannut festivaalinuorisoa suurella mielenkiinnolla. "Oli maksia, midiä ja miniä, niin lahkeiden, helman kuin tukankin pituudessa", raportoi Helsingin Sanomien toimittaja Turusta vuonna 1970. Festivaalivieraiden keski-ikä nousi huolestuttavasti jo alkuvuosina. "Vanhimmilla rokkaajilla oli mukanaan jo omat lapsensa", Helsingin Sanomat kirjoitti vuonna 1975.
"Punkkeja oli aikalailla ja he puivat rytmikkäästi nyrkkiä irlantilaisen punk-yhtyeen esiintyessä. Kovikset kulkivat tapansa mukaan tunteettoman näköisinä, pehmikset istuivat nurmikolla hissukseen. Vanhempi väki tuuditteli pikkulapsia hietikolla ja odotteli Eric Burdonin esiintymistä kuin menetettyä nuoruuttaan", totesi valtakunnan lehti vuonna 1978. Mainittu punk-yhtye oli Boomtown Rats, jossa lauloi Bob Geldof.

