Ruotsalaisyhtye on perunut koko 30-vuotisjuhlakiertueensa.
Laulaja Marie Fredrikssonin, 57, ja kitaristi-laulaja Per Gesslen, 57, johtama Roxette on perunut kesän kiertueensa, jonka oli määrä yltää myös Suomeen.
Yhtyeen piti nousta lavalle Sataman Yö -tapahtumassa Jyväskylässä 18. kesäkuuta.
Roxette tiedottaa asiasta muun muassa Facebook-sivullaan. Marie Fredrikssonin lääkärit ovat neuvoneet laulajaa olemaan lähtemättä enää kiertueelle.

Fredrikssonilta löydettiin vuonna 2002 aivokasvain. Tähdelle annettiin tuolloin noin vuosi elinaikaa.
Yhtyeen tiedotteessa ei kerrota tarkempaa syytä sille, miksi laulajaa on neuvottu olemaan esiintymättä.
– Avicii lopettaa myös kiertämisen. Hän on 30 vuotta nuorempi kuin Marie. Kiertäminen on rankkaa, kommentoi Roxetten manageri Marie Dimberg Expressenille.
– Marie ei jaksa enää kiertueita.
Dimberg sanoo, että Roxetten esiintymiset on tällä erää nähty, mutta että koskaan ei pidä sanoa ei koskaan.
– Tämä on nyt vallitseva päätös. Per on aina sanonut, että Roxette kiertää ja esiintyy niin kauan, kun Marie jaksaa.

