Rotuesittelyssä: Mäyräkoira

Ansioluettelonsa esittelee pienoinen ja monipuolinen mäyräkoira, Karhukoplan koiruus joka on kokoaan suurempi koira.

Osaaminen ja erityistaidot

Meitä mäyräkoiria on yhdeksän eri rotua, kolme karvanlaatua, joista kustakin kolme kokoa! Normaalikokoinen, kääpiö- ja kaniinimäyräkoira, lyhyt-, karkea- ja pitkäkarvainen. Olemme tunnettuja suuren koiran luonteesta. Olen reipas, toimelias ja ystävällinen, mutta joskus olen varautunut vieraita ihmisiä kohtaan. Saatan olla hyvin itsepäinenkin. En helpolla luovu oikeuksistani tulla esimerkiksi sohvalle!

Koulutus ja työkokemus

Alun perin rotuni on jalostettu mäyräjahtiin. Mäyräkoira tunnettiin jo keskiajalla. Keskieurooppalaisista ajokoiraroduista jalostettiin edelleen koiria, jotka soveltuivat erityisesti maanalaiseen metsästykseen. Näistä lyhytraajaisista koirista erottuin minä, ja minut tunnetaan yhtenä monipuolisimmista metsästyskoiraroduista. Työskentelen erinomaisesti myös maan päällä haukkuen ajavana, karkottavana sekä haavoittunutta riistaa jäljestävänä koirana.

Harrastukset ja mielenkiinto

Olen ajo- ja seurakoira. Sipsuttelen koiranäyttelyssä ja kanssani voi harrastaa tokoa. Voit viedä minut metsästyskokeisiinkin; minua käytetään paljon luolametsästyksessä. Olenhan intohimoinen, kestävä ja ketterä metsästyskoira, jolla on hyvä hajuaisti. Suomessa osallistun metsäjäniksen, rusakon, ketun ja metsäkauriin metsästykseen apukoiran roolissa. Myös valkohäntäpeura ja joskus jopa hirvi kuuluvat ajoeläimistööni!

Agility ei ole hyväksi selälleni.

Muuta

Olen matala, lyhytraajainen, kuitenkin tiivisrakenteinen ja hyvin lihaksikas. Vaikka raajani ovat lyhyet suhteessa pitkään runkooni, mäyräkoira on hyvin liikkuvainen ja ketterä. Karvanlaatujani ovat karkeakarvainen, lyhytkarvainen ja pitkäkarvainen. Kokoja ovat normaali (rinnanympärys yli 35 senttimetriä), kääpiö (30–35) ja kaniini (alle 30). Virallisesti hyväksytyt värini ovat punainen, punakeltainen, keltainen, musta tai tummanruskea, ruskein merkein sekä erilaiset merle- ja tiikeriväritykset. Minulla on pitkähköt korvat ja suippo häntä.

Motto

Olen Karhukoplan koira Kuusnelonen, 12 pullon olutpakkaus!

Suosittelijat

Suloisten (maasto)nakkien ystävät.


Lähde: Wikipedia, Mäyräkoiraliitto

Kuvat: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat