Rotuesittelyssä: Chihuahua

Pienen koiran ansioluettelonsa esittelee tällä kertaa maailman piskuisin piski chihuahua, jossa piilee sekä isokokoinen koira että kissamainen piirre.

Osaaminen ja erityistaidot

Olen maailman pienin – ja muodikkain – koirarotu! Vaikka olen pienoinen, olen terverakenteinen ja vilkas. Luonteeltani olen eloisa, reipas, peloton, itsevarma, temperamenttinen sekä itsepäinen. Viihdyn hyvin niin ihmisten kuin koirienkin kanssa, mutta parhaiten kuitenkin omien lajitovereitteni kanssa. Minua ei suositella lapsiperheisiin pienen kokoni ja suhteellisen haurauteni vuoksi. Minähän en ole lelu!

Koulutus ja työkokemus

Chihuahua on hyvin vanha, alun perin meksikolainen rotu. Asteekkien valtakaudella olin hyvin arvostettu ja minulla oli tärkeä osa uskonnollisissa menoissa. Usein minut haudattiin isäntäni kanssa, koska minun uskottiin vievän isäntäni sielun läpi kuoleman valtakunnan. Rotuni löydettiin uudestaan 1850-luvulla meksikolaisesta Chihuahuan kaupungista, jonka mukaan se on saanut nykyisen nimensä. Minut risteytetty yorkshirenterriereiden ja papilloneiden kanssa pitkäkarvaiseksi chihuahuaksi. Alkuperäinen rotuni on lyhytkarvainen. Suomeen ensimmäiset chihuahuat tuotiin vuonna 1964 Ruotsista.

Harrastukset ja mielenkiinto

Olen hyvin energinen ja jaksan kipittää pitkiäkin lenkkejä. Vaikka olen pieni ja nukkemainen, olen itsepäinen ja voimakastahtoinen, joten minuakin pitää kouluttaa. Varsinkin chihuahua-urokset saattavat uhitella itseään huomattavasti isoimmille koirille. En taida aina itsekään muistaa, kuinka pieni olenkaan..

Minulla on vahva vahtimisvietti ja olen herkkä haukkumaan: hälytys, hälytys! Kaipaan kehuja ja paijauksia, huomiota ja hellyyttä. Olenkin mainio näyttelykoira, vielä mainiompi seurakoira. Mutta on minusta tehty poliisikoirakin!

Muuta

Säkäkorkeuteni on hurjat 15–23 senttimetriä ja painoni pyörii 0,5–3 kilon tietämillä. Minulla omenanmuotoinen kallo ja kokooni verraten isot korvat sekä vetiset silmät. Chihuahua voi olla lyhyt- tai pitkäkarvainen. Kaikki värit ovat sallittuja, paitsi merle. Olen kokoni vuoksi kylmänarka, joten kaipaan lämpöistä takkia tai muuta vastaava talven tullessa ja pakkasten kiristyessä. Luuni ovat vahvat, mutta silti olen hauras.

Motto

Huom! Käsiteltävä varoen!

Suosittelijat

Paris Hilton, pienten koirien ystävät, hellät persoonat


Lähde: Wikipedia, Hauva.com

Kuvat: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat