Roskista kuljettanut mies puristui kuoliaaksi hississä – turma harvinainen, vaikka vaaratilanteita on ollut: "15 vuoteen ei ole ollut tällaista tapausta"

Nuorehko mies puristui kuoliaaksi hissiturmassa Helsingissä 0:34

Korinovettomissa hisseissä on viime vuosina ollut läheltä piti -tilanteita, mutta kuolemantapaukset ovat harvinaisia.

Nuorehko mies puristui kuoliaaksi hississä Helsingissä Kalliossa tänään aamupäivällä. Korinovettomassa onnettomuushississä oli kuljetettu roska-astiaa. Turmahississä oli varoitustarra kiilautumisen vaarasta.

– Jonkinlainen roska-astia siinä on ollut, mikä on varoituskuvan kaltaisesti kiilautunut sinne. Tarra kuvastaa juuri sitä tapahtumaa, mikä nyt on käynyt, sanoo Suomen Hissiurakoinnin toimitusjohtaja Antti Heinämäki. Jutussa Heinämäki puhuu Suomen Hissiyhdistyksen jäsenenä.

Korinoveton tarkoittaa, että hissin korissa ei ole ovea sisäpuolella eli hissillä ajaessa oviaukon puoleinen seinä liikkuu koko ajan mukana.

– Vastaavanlaisia korinovettomia hissejä on asennettu 1950–1990-luvuilla, joten siihen mahtuu monenlaista laitetta. Kaikissa on samanlainen kiilautumisvaara, minkä varoitustarrakin osoittaa.

– Yhdistyksen puitteissa olemme yrittäneet saattaa tätä riskiä kaiken kansan tietoisuuteen.

Kuolemantapauksia ei ole ollut 15 vuoteen

Heinämäen mukaan läheltä piti -tilanteita on ollut viime vuosina vastaavien korinovettomien hissien kanssa. Kuolemaan johtaneet onnettomuudet ovat olleet kuitenkin harvassa.

– Sanotaan nyt ainakin, että viiteentoista vuoteen ei ole ollut tällaista tapausta.

Heinämäen mukaan tapauksen tutkinta jatkuu.

Lue myös:

    Uusimmat