VIDEO: Rosa Meriläinen: Politiikka on friikki harrastus nuorelle ihmiselle

ELCrew'ssa vieraillut Rosa Meriläinen totesi ohjelmassa, että nuoruutta ei arvosteta poliittisilla pelikentillä.

Rosa Meriläinen arvioi Tuomas Enbusken haastattelussa, että vaalikentillä pelataan ajoittain melkoista peliä. Meriläinen puhui myös niin sanotusta "panisitko"-indeksistä.

– Nuoria naisia ei pidetä vakavasti otettavina poliitikkoina. Nuoruutta ei osata arvostaa, ja jotta demokratia toteutuisi, pitäisi kansanedustajina olla monenlaisia tyyppejä, Meriläinen totesi.

– Ihminen on vähän banaali otus miettiessään mikä on miellyttävää. Yhdysvalloissa on tehty tutkimus, jonka mukaan äänestäjä valitsee ehdokkaansa sen mukaan, kenen kanssa olisi kiva mennä kaljalle. Kuitenkin lopulta aika pinnalliset valintakriteerit vaikuttavat.

Meriläinen pitää politiikkaa melko friikkinä harrastuksena nuorelle ihmiselle.

– Miehet haluavat yleensä äänestää tavallaan vähän parempaa versiota itsestään. Itse olen todennut, etten sovi kansanedustajaksi. Olen tottunut vähän väljempään ja rokimpaan elämään.

Katso yltä Rosa Meriläisen haastattelu kokonaisuudessaan!

Lue myös:

    Uusimmat